Innostuneesti merenrannasta ja uudesta elämästä, ja hän nojautui tyytyväisenä istuimeensa. Hänen mielestään kosto oli täydellinen. Hän kuvitteli vaimonsa hämmentyneenä ja nöyryytettynä, pakotettuna jakamaan kotinsa tuntemattoman miehen kanssa. Kaikki oli suunniteltu tarkasti: tuttu notaari, kiireellä allekirjoitettu sopimus ja asunnon puolikkaan myynti “ensimmäiselle vastaantulijalle” – kodittomalle Viktorille, jonka hän tapasi supermarketin edessä ja houkutteli mukaan pienellä rahasummalla.

Yhtä asiaa hän ei kuitenkaan ottanut huomioon: naista, jonka kanssa oli elänyt yli kaksikymmentä vuotta.

Kun ovi sulkeutui hänen perässään, asuntoon laskeutui hiljaisuus. Vaimo seisoi hetken paikallaan, kalpeana mutta rauhallisena. Viktor näytti vaivaantuneelta.

– Olen pahoillani… En tiennyt, että tämä oli kostoa, hän sanoi hiljaa. – Minulle kerrottiin, että kaikki on laillista.

Nainen katsoi häntä pitkään ja vastasi tyynesti:
– Tule sisään. Puhutaan ensin.

Illan aikana Viktor kertoi tarinansa: työpaikan menetyksestä, kadonneista asiakirjoista ja siitä, kuinka elämä oli vähitellen romahtanut. Hän ei ollut halunnut satuttaa ketään – hän oli vain yrittänyt selviytyä.

Seuraavana aamuna vaimo soitti heidän pojalleen. Poika saapui nopeasti. Kuultuaan tapahtuneesta hän ei huutanut, vaan sanoi hiljaa:
– Isä teki suuren virheen.

He ottivat yhteyttä kokeneeseen asianajajaan. Tämä tutki sopimuksen tarkasti ja totesi vakavana:
– Omistusosuuden myynti ilman toisen omistajan etuosto-oikeuden huomioimista ja vielä selvästi alihintaan? Tämä voidaan riitauttaa.

Kanne sopimuksen mitätöimiseksi jätettiin nopeasti. Samalla selvisi, että mies oli siirtänyt merkittäviä summia rahaa omille tileilleen juuri ennen lähtöään. Sillä välin kun hän nautti auringosta ja lomasta, kotona käynnistyi oikeudellinen prosessi.

Puhelu tavoitti hänet rannalla.

– Kauppa on riitautettu. Teidän on syytä palata välittömästi, asianajaja ilmoitti.

Aluksi hän ei ottanut asiaa vakavasti. Mutta kun pankkisiirrot estettiin ja tilien käyttöä rajoitettiin, hän ymmärsi tilanteen vakavuuden. Hän palasi kiireesti kotiin.

Kotona häntä ei odottanut riita, vaan rauhallinen päättäväisyys. Vaimo oli koonnut itsensä. Viktor oli saanut apua asiakirjojensa kuntoon saamisessa ja löytänyt työn. Hän ei enää näyttänyt murtuneelta mieheltä.

Tuomioistuin julisti lopulta kaupan pätemättömäksi. Todettiin, että toisen omistajan oikeuksia oli loukattu ja että myynti oli tehty vilpillisessä mielessä. Asunnon osuus palautettiin yhteiseen omistukseen, ja varallisuuden jako kääntyi miehelle epäedulliseksi.

Rakastajatar katosi nopeasti, kun kävi ilmi, että edessä oli oikeusjuttuja eikä huoletonta elämää.

Suurin menetys ei kuitenkaan ollut raha. Poika etääntyi hänestä. Hän ei voinut hyväksyä tekoa, jota piti petoksena perhettä kohtaan.

Eräänä päivänä mies kohtasi Viktorin talon edessä.

– Oletko sinäkin mukana tässä? hän kysyi katkerasti.

Viktor vastasi rauhallisesti:
– En. En vain halunnut olla osa vääryyttä.

Silloin mies ymmärsi, että hänen “täydellinen kostonsa” oli ollut hetken mielijohde, joka perustui ylpeyteen ja katkeruuteen. Hän halusi rikkoa toisen ihmisen – mutta rikkoi lopulta oman elämänsä.

Avioero hoidettiin ilman suurta draamaa. Muutamia allekirjoituksia, virallisia asiakirjoja – ja pitkä yhteinen tie päättyi.

Muutaman kuukauden kuluttua hän näki entisen vaimonsa kaupungilla. Tämä näytti rauhalliselta ja itsevarmalta. Silloin hän oivalsi jotakin tärkeää: todellinen voima ei ole kostossa, vaan kyvyssä nousta uudelleen jaloilleen.

Hän halusi jättää jälkeensä raunioita.
Lopulta hän jäi yksin omiensa keskelle.