Huusivat myyjille ja uhkailivat erityisesti iäkkäitä naisia, jotka eivät pystyneet puolustautumaan. Emman äiti oli myynyt tuotteitaan torilla vuosien ajan. Hän ei koskaan valittanut eikä pyytänyt apua. Tyttärelleen hän vakuutti aina, että kaikki oli hyvin.

Todellisuudessa mikään ei ollut hyvin.

Sinä päivänä Emma saapui torille ilman virkapukua ja ilmoittamatta etukäteen tulostaan. Hän oli saanut muutaman vapaapäivän raskaan komennuksen jälkeen ja halusi vain viettää aikaa äitinsä kanssa, auttaa myyntipöydän takana ja juoda rauhassa kupin teetä. Lähestyessään kojuaan hän kuuli lasin särkyvän ja miehen vihaisen huudon. Hänen sydämensä jähmettyi hetkessä.

Yksi miehistä väänsi hänen äitinsä rannetta kivuliaasti. Toinen kaatoi laatikoita ja heitteli tavaroita maahan. Kolmas nauroi vieressä. Äidin ääni vapisi pelosta, kun hän yritti pyytää heitä lopettamaan. Kun yksi hyökkääjistä tarttui naista kauluksesta, Emma puuttui tilanteeseen.

Hän ei huutanut eikä uhkaillut. Kaikki tapahtui sekunneissa. Tarkka ja nopea liike – ja ensimmäinen mies oli polvillaan, ranne hallitusti lukittuna. Toinen kaatui maahan ennen kuin ehti reagoida, käsi tiukasti selän taakse väännettynä. Torilla seisovat ihmiset jäivät sanattomiksi. Kukaan ei ollut arvannut, että hiljainen tytär oli näin taitava ja päättäväinen.

Äidilleen Emma oli aina vain rakas lapsi. Todellisuudessa hän palveli ylikersanttina erikoisyksikössä ja koulutti sotilaita lähitaistelutekniikoissa. Nöyryytetyt miehet vetäytyivät, mutta yksi heistä sihahti lähtiessään:

– Tulette vielä katumaan tätä.

Emma ei vastannut. Hän tiesi, että he palaisivat.

Samana iltana äiti sulki kojun tavallista aikaisemmin. Emma otti rauhallisesti yhteyttä muutamiin kollegoihinsa, jotka olivat kaupungissa. Hän ei tehnyt asiasta numeroa – hän vain varmisti, että seuraava yö ei päättyisi samalla tavalla kuin päivä.

Ja kuten hän oli arvannut, miehet tulivat takaisin pimeän turvin. Heitä oli enemmän, ja he olivat itsevarmoja. He luottivat siihen, että pelko riittäisi jälleen.

Mutta tori ei ollut enää puolustuskyvytön.

Kun he yrittivät murtaa yhden kojun lukon, kirkas valo osui heidän kasvoihinsa.

– Poliisi! Maahan!

Käsky kaikui määrätietoisena. Varjoista astui esiin miehiä, joiden liikkeissä näkyi kurinalaisuus ja kokemus. Muutamassa minuutissa kaikki hyökkääjät makasivat maassa käsiraudoissa. Heidän ylimielisyytensä oli kadonnut.

Tutkimuksissa paljastui, että sama joukko oli kiristänyt useita lähialueen yrittäjiä jo pitkään. Vanhoja ilmoituksia avattiin uudelleen, ja todistajat uskalsivat viimein puhua.

Emma seurasi tapahtumia hieman sivummalta. Hän ei etsinyt kostoa. Hän halusi vain suojella äitiään ja muita torikauppiaita.

Seuraavana aamuna ilmapiiri torilla oli muuttunut. Emman äiti avasi kojunsa ilman pelkoa. Naapurimyyjät tervehtivät häntä helpottuneina ja kiitollisina. Kukaan ei enää tullut vaatimaan rahaa.

Illalla, kun he istuivat yhdessä keittiön pöydän ääressä, äiti kysyi hiljaa:

– Miksi teit kaiken tämän?

Emma vastasi rauhallisesti:

– Koska kenelläkään ei ole oikeutta satuttaa sinua.

Rikolliset luulivat pelottelevansa puolustuskyvytöntä vanhaa naista. He eivät ymmärtäneet, että tällä kertaa he kohtasivat jonkun, jolle suojeleminen ei ollut pelkkä sana, vaan velvollisuus.

Ja juuri se oli heidän kohtalokas virheensä.