En kuullut askelia enkä ääniä, mutta tunsin selvästi, että joku tarkkaili meitä. Vieressäni mieheni nukkui rauhallisesti, koko asunto oli hiljainen, mutta tyynyni vieressä istui kissamme liikkumatta ja tuijotti pimeyteen silmät auki.
Aluksi yritin selittää asian järkevästi. Kissat ovat yöeläimiä, ehkä se kuulee jotakin, mitä me emme kuule. Ehkä se vain valvoo enemmän öisin. Mutta sen katse ei ollut tavallinen. Se ei ollut uninen eikä utelias – se oli keskittynyt, tarkka ja jollain tavalla jännittynyt. Ja kaikkein kummallisinta oli, ettei se katsonut minua suoraan, vaan hieman ohitseni, kohti huoneen nurkkaa.
Heräsin usein ilman näkyvää syytä. Kun avasin silmäni, kissa oli jo paikallaan, aivan lähellä kasvojani. Saatoin tuntea sen hengityksen. Sen katse oli kuitenkin suunnattu minun ohitseni, aivan kuin se näkisi jotakin, mitä minä en nähnyt.
Uneni muuttuivat levottomiksi. Aamuisin olin uupunut ja ärtynyt. Mieheni piti huoliani liioiteltuina. Veimme kissan eläinlääkäriin, mutta tutkimuksissa ei löytynyt mitään poikkeavaa. ”Se saattaa reagoida johonkin ympäristössä”, lääkäri sanoi. Selitys ei silti rauhoittanut minua.
Eräänä yönä heräsin ja näin kissan seisovan sängyllä mieheni rinnan päällä. Se ei liikkunut, vaan katsoi alas ja sitten kohti samaa nurkkaa. Sytytin nopeasti valon. Kissa hyppäsi alas, ja mieheni jatkoi untaan tietämättä mitään.
Silloin päätin asentaa makuuhuoneeseen pimeänäköisen kameran. Sijoitin sen niin, että se kuvasi sängyn ja kaapin viereisen nurkan. Seuraavana aamuna katsoin tallenteen.
Aluksi kaikki näytti normaalilta. Nukuimme rauhallisesti, kissa makasi pedillään. Noin kello kolme yöllä se kuitenkin nosti päänsä äkisti ja tuijotti suoraan huoneen nurkkaan. Se pysyi täysin liikkumattomana useiden minuuttien ajan.

Sitten se hyppäsi sängylle mieheni viereen ja jatkoi tuijottamista samaan suuntaan.
Kun suurensin kuvaa, huomasin jotakin outoa. Nurkassa oleva varjo ei vastannut huonekalujen muotoa. Se näytti tummemmalta ja tiiviimmältä kuin ympäröivä pimeys.
Kello 3.17 kissa kaarsi selkänsä, sen turkki nousi pystyyn ja se vaikutti olevan puolustavassa asennossa. Samalla hetkellä mieheni hengitys muuttui raskaaksi, ja hän liikahti levottomasti, aivan kuin olisi kamppaillut hengityksensä kanssa. Minä puolestani vain käännyin unissani toiselle kyljelle.
Katsoin kohdan yhä uudelleen ja yritin löytää loogisen selityksen. Oliko kyse valon heijastuksesta? Kameran teknisestä virheestä? Mikään ei tuntunut täysin vakuuttavalta.
Seuraavina päivinä mieheni kertoi tuntevansa aamuisin painetta rinnassaan ja joskus heräävänsä yöllä hengitysvaikeuksiin. Päätimme asentaa toisen kameran eri kulmaan. Tulos oli samanlainen: samaan aikaan yöllä kissa reagoi, ja nurkassa näkyvä alue heijasti infrapunavaloa eri tavalla kuin muu huone.
Yhdessä tallenteessa kissa asettui makaamaan suoraan mieheni rinnan päälle ja pysyi siinä useita minuutteja. Seuraavana aamuna hän sanoi nukkuneensa poikkeuksellisen hyvin.
Lopulta kutsuimme asiantuntijan tarkistamaan asunnon ilmanvaihdon. Kävi ilmi, että makuuhuoneen ilmanvaihto oli puutteellinen, ja yön aikana hiilidioksidipitoisuus nousi tavallista korkeammaksi. Se saattoi aiheuttaa tukehtumisen tunnetta, levottomia unia ja äkillisiä heräämisiä.
Kun ilmanvaihto korjattiin ja siirsimme sängyn toiseen paikkaan, kissan outo yökäyttäytyminen loppui. Se ei enää istu tyynyni vieressä eikä tuijota nurkkaa. Se nukkuu jälleen rauhallisesti omalla pedillään.
En vieläkään tiedä varmasti, mitä kamera tallensi. Ehkä kyse oli vain varjojen leikistä ja mielikuvituksesta, jota pelko vahvisti. Yhden asian kuitenkin tiedän: kissa ei yrittänyt pelotella meitä. Se vaikutti suojelevan.
Ja siitä lähtien, kun herään yöllä ja näen sen nukkuvan rauhallisesti, tunnen oloni turvallisemmaksi – aivan kuin tietäisin, että jos jokin olisi pielessä, se huomaisi sen ennen meitä.