Synnytyssalissa vallitsi sinä päivänä poikkeuksellinen hiljaisuus. Se ei ollut ilon hiljaisuutta, vaan hetki, jolloin kaikki ymmärsivät, että vastasyntyneiden tarina tulisi olemaan poikkeuksellinen. Kaksi pientä tyttöä syntyi maailmaan kehot yhteen kasvaneina rinnan ja vatsan alueelta. He jakoivat osan kehostaan, mutta heillä oli omat sydämensä, omat hengityksensä ja omat elämänsä, jotka alkoivat äärimmäisen vaikeista olosuhteista.

Jo ensimmäisistä minuuteista lähtien oli selvää, ettei heidän elämänsä tulisi olemaan tavallinen.

Arki, jossa yksinkertaiset liikkeet olivat mahdottomia

Useimmille lapsille itsestään selvät asiat olivat näille sisarille päivittäinen haaste. He eivät pystyneet istumaan mukavasti, kääntymään itsenäisesti tai edes lepäämään ilman, että toinen tunsi kipua tai epämukavuutta. Jokainen liike vaikutti välittömästi molempiin. Heidän kehonsa oli pakotettu toimimaan yhtenä kokonaisuutena ilman taukoa.

Yöt olivat erityisen raskaita. Jos toinen heräsi epämiellyttävään tunteeseen, toinen seurasi heti perässä. Rauhallinen uni oli harvinaista, ja väsymys kasvoi päivä päivältä. Vanhemmat elivät jatkuvassa huolessa, tietoisina siitä, että pienikin komplikaatio saattoi olla hengenvaarallinen.

Päätös, joka vaati valtavaa rohkeutta

Kun tytöt olivat hieman yli vuoden ikäisiä, lääkäriryhmä teki päätelmän, jota kaikki olivat pelänneet. Ainoa todellinen mahdollisuus itsenäiseen ja täysipainoiseen elämään olisi äärimmäisen vaativa erottamisleikkaus. Kyseessä oli yksi lastenlääketieteen monimutkaisimmista toimenpiteistä.

Leikkaukseen valmistautui 75 asiantuntijan tiimi. Mukana oli lasten kirurgeja, anestesialääkäreitä, sydänasiantuntijoita, tehohoitolääkäreitä ja biolääketieteen insinöörejä. Kuukausien ajan he analysoivat jokaisen elimen, verisuonen ja kudoksen. Kaikki mahdolliset riskit käytiin läpi, mutta silti epävarmuus säilyi.

Vanhemmille kerrottiin totuus suoraan: mitään ei voitu taata. Edessä oli valinta riskialttiin toivon ja rajallisen tulevaisuuden välillä.

Päivä, joka tuntui pysähtyneen aikaan

Leikkaus alkoi aikaisin aamulla. Leikkaussalissa vallitsi täydellinen keskittyminen. Jokainen liike oli harkittu, jokainen päätös tehtiin sekunnin murto-osissa. Tunnit kuluivat hitaasti, ja jokainen hetki saattoi ratkaista kaiken.

Odotus käytävällä oli musertavaa. Kun vihdoin tuli tieto, että leikkaus oli onnistunut ja tytöt oli erotettu toisistaan, moni kokenutkin lääkäri liikuttui kyyneliin. Kyse ei ollut vain lääketieteellisestä saavutuksesta, vaan inhimillisestä voitosta.

Ensimmäistä kertaa erillään

Teho-osastolla tytöt makasivat ensi kertaa elämässään erillisissä sängyissä. Kaksi kehoa, kaksi hengitystä, kaksi omaa tilaa. Näky oli koskettava ja lähes käsittämätön. Vaikka edessä oli pitkä toipumisjakso, lisähoitoja ja kipua, ratkaisevin askel oli jo otettu.

He eivät enää olleet fyysisesti sidottuja toisiinsa.

Enemmän kuin lääketieteellinen ihme

Tämä tarina on enemmän kuin onnistunut leikkaus. Se kertoo vanhemmista, jotka uskalsivat tehdä mahdottomalta tuntuvan päätöksen. Se kertoo lääkäreistä, jotka ottivat harteilleen valtavan vastuun. Ja ennen kaikkea se kertoo kahdesta lapsesta, joille annettiin mahdollisuus omaan tulevaisuuteen.

Tänään nämä sisaret opettelevat elämään erillisinä yksilöinä, liikkumaan vapaasti ja rakentamaan elämää, joka heidän syntyessään näytti saavuttamattomalta. Heidän tarinansa muistuttaa, että todelliset ihmeet eivät synny sattumalta. Ne syntyvät rohkeudesta, sitkeydestä ja ihmisten halusta pelastaa elämä – hinnalla millä hyvänsä.