Poliisi, joka piti tomaattia kädessään, huomasi heti jotain outoa. Vihannes oli epätavallisen painava ja kova. Kun hän puristi sitä kevyesti, kuori halkesi ja sisältä paljastui huolellisesti muoviin kääritty harmaa paketti.

— Näetkö tämän? — hän sanoi kylmällä äänellä kollegalleen ja halkaisi tomaatin kahtia.

Naisen kasvot valahtivat kalpeiksi. Hänen kätensä alkoivat vapista, ja hän otti askeleen taaksepäin, aivan kuin etsien pakotietä. Mutta sellaista ei enää ollut.

— Se… se ei ole minun… minä vain myin, mitä minulle annettiin… — hän sopersi. Hänen äänensä ei ollut enää heikko eikä anova. Säälittävä rooli oli pudonnut hetkessä, ja sen tilalle tuli hermostunut kireys.

Poliisit tarkastivat heti muutkin vihannekset. Porkkanoista, kurkuista ja jopa perunoista löytyi samanlaisia paketteja, taitavasti piilotettuina. Niiden sisältö oli laitonta ainetta huomattava määrä. Oli selvää, ettei kyse ollut enää pelkästä luvattomasta katukaupasta, vaan vakavasta rikoksesta.

— Polvilleen. Kädet selän taakse, — yksi poliiseista määräsi tiukasti.

Nainen totteli vastustelematta. Polvistuessaan jalkakäytävälle hän näytti riisuvan viimeisenkin naamionsa. Hänen katseessaan ei ollut enää pelkoa tai katumusta, vain tyhjyyttä ja väsymystä — ihmisen ilme, joka oli elänyt kaksoiselämää jo pitkään.

Kun laatikkoa tutkittiin tarkemmin, sen pohjasta löytyi kaksoisrakenne. Sen alta paljastui suuri määrä käteistä rahaa sekä lista osoitteita. Kaikki viittasi järjestäytyneeseen verkostoon, joka käytti iäkkäitä katumyyjiä täydellisenä suojana.

— Kuinka kauan olet tehnyt tätä? — yksi poliiseista kysyi.

Nainen hymyili katkerasti.

— Kauemmin kuin sinä olet käyttänyt virkapukua, poika, — hän vastasi hiljaa. — Ihmiset sääliävät vanhuksia. Kukaan ei epäile mummoa, joka myy vihanneksia.

Myöhemmässä tutkinnassa selvisi, ettei mitään sairasta poikaa ollut koskaan olemassa. Tarina oli tarkkaan harjoiteltu ja toistettu kerta toisensa jälkeen. Nainen kuului rikollisryhmään, joka käytti hyväkseen vanhuutta ja köyhyyden vaikutelmaa välttääkseen epäilykset.

Naapurusto järkyttyi totuuden paljastuessa. Monet myönsivät ostaneensa häneltä vihanneksia, antaneensa rahaa tai ruokaa. Kukaan ei ollut osannut kuvitella osallistuvansa tietämättään vaaralliseen ketjuun.

— Minusta hänessä oli aina jotain outoa, — kertoi eräs paikallinen asukas. — Hän oli liian rauhallinen. Ja hänen silmänsä… ne eivät olleet avuttoman vanhan naisen silmät.

Tapaus levisi nopeasti mediaan ja sosiaalisiin verkostoihin. Kommentit olivat täynnä vihaa, pettymystä ja järkytystä. Tarina sai monet pohtimaan, kuinka helposti myötätuntoa voidaan käyttää hyväksi.

Poliisien itsensäkin oli vaikea niellä tapahtunutta. He myönsivät myöhemmin, että olivat aluksi valmiita katsomaan rikkomusta läpi sormien. Jos yksi heistä ei olisi huomannut pientä yksityiskohtaa, seuraukset olisivat voineet olla vakavat.

— Sääli ei saa koskaan syrjäyttää lakia, — yksi poliiseista totesi myöhemmin. — Laki koskee kaikkia. Myös mummoa, joka seisoo kadunkulmassa tomaattien kanssa.

Joskus kaikkein koskettavimman tarinan taakse kätkeytyy totuus, joka on paljon pelottavampi kuin osaisimme odottaa.