Tuo päivä oli poikkeuksellisen rauhallinen supermarketissa. Vain valvontakamerat huomasivat tummassa takissa ja punaisessa huivissa kulkevan naisen, joka pysähtyi maitotuotteiden hyllyn eteen ja silmäili ympärilleen varovaisesti. Sitten, aivan kuin se olisi ollut täysin normaalia, hän avasi jogurtin ja alkoi syödä sitä paikan päällä — ilman aikomustakaan maksaa.

Kun jogurtti oli kadonnut, hän otti banaanin, kuori sen nopeasti ja söi sen kokonaan. Kuori päätyi huolettomasti alennuslaatikkoon. Hetkeä myöhemmin hän avasi keksipaketin, söi muutaman keksin ja piilotti loput syvemmälle muiden tuotteiden taakse. Kaikki tapahtui harkitusti, kuin hän olisi tehnyt tämän ennenkin.

Nuori myyjä, joka sattui kulkemaan ohi, luuli ensin, että nainen vain katselee tuotteita. Mutta avattu paketti hänen kädessään kertoi muuta. Myyjä pysähtyi ja puhui ystävällisesti:

— Rouva, tämä tuote täytyy maksaa. Avoin pakkaus ei ole enää myyntikelpoinen.

Nainen kääntyi nopeasti ja katsoi häntä loukkaantuneen näköisenä.

— Minä vain maistoin! Haluan tietää, mitä ostan! Ei yksi jogurtti teitä konkurssiin vie, — hän korotti ääntään niin, että kassallakin kuultiin.

— Maistaminen tapahtuu maistatuspisteillä, ei hyllyjen välissä, — myyjä vastasi rauhallisesti. — Avoin tuote merkitsee vahinkoa.

— Älä käske minua! — nainen huusi. — Ostän täältä joka päivä! Minulla on oikeus! Tämä on vain tapa huijata eläkeläisiä!

Hänen äänensä kaikui myymälässä. Asiakkaat pysähtyivät, osa alkoi kuvata tapahtumaa puhelimillaan. Ilma muuttui raskaaksi — kuin ennen ukkosmyrskyä.

Todellinen järkytys tuli kuitenkin vasta seuraavaksi.

Myyjä ehdotti esimiehen kutsumista.

— Kutsukaa vain! — nainen karjaisi. — Haluan selityksen tälle riistolle!

Esimies saapui hetken kuluttua. Vakava, tyyni mies, joka tarkasteli avattua jogurttia, banaaninkuorta ja puoliksi syötyä keksipakettia. Sitten hän sanoi sanat, jotka pysäyttivät kaikki.

— Soittakaa poliisi.

Ei uhkaavasti, ei kireästi.
Vain selkeä päätös — kuin asia olisi täysin yksinkertainen.

Naisen kasvot jähmettyivät. Itsevarmuus, joka vielä hetki sitten oli niin näkyvää, mureni silmin nähden.

— Poliisi? Yhdestä jogurtista?! — hän sopersi.

— Ei jogurtista, — esimies vastasi. — Varkaudesta, vahingonteosta ja maksun kieltäytymisestä. Kaikki on tallentunut kameroihin.

Sana varkaus leikkasi ilman kuin terä. Nainen henkäisi, ja äkkiä hänen käytöksensä muuttui.

Hän alkoi paiskoa tuotteita lattialle: jogurtit lensivät, hedelmät vierivät käytävillä, keksit murskaantuivat. Hän huusi, ettei maksaisi mitään, että häntä sorretaan ja nöyryytetään. Lapsi alkoi itkeä, asiakkaat väistyivät. Turva sulki uloskäynnin — pakeneminen ei ollut enää vaihtoehto.

Lopulta vartijat veivät hänet ulos. Hän vastusteli, huusi ja vakuutti olevansa oikeassa, kunnes poliisipartio saapui paikalle ja kirjasi tapauksen. Taloudellinen vahinko oli mitätön — lähes merkityksetön.

Mutta kyse ei ollut hinnasta.

Kyse oli rajasta, jonka hän ylitti.
Kunnioituksesta, jota hän ei osoittanut.
Ja oikeudenmukaisuudesta, joka lopulta tavoitti hänet.

Viikkoja myöhemmin kaupunki puhui edelleen tapauksen yksityiskohdista. Monet myönsivät nähneensä samanlaista käytöstä aiemmin, mutta he olivat hiljenneet välttääkseen riidan. Tällä kertaa hiljaisuus kuitenkin särkyi.

Sinä päivänä laki puhui kovempaa kuin röyhkeys.
Ja koko supermarket muistaa sen vieläkin.