Kaivinkone mursi kallion – kaivosmiehet jähmettyivät kauhusta: KUKAAN ei odottanut tätä!

Kaikki alkoi tavallisena työpäivänä syrjäisessä louhoksessa Länsi-Tšekin vuorilla. Kaivosmiehet laskeutuivat maan alle aikaisin aamulla, kuten aina. Koneet jylisivät, ilma oli täynnä pölyä ja kivipölyn kirpeää hajua. Heidän piti vain jatkaa tunnelin laajentamista — ei mitään poikkeuksellista.

Mutta sitten ääni muuttui. Terä osui johonkin, mikä ei ollut kiveä. Se soi ontosti, metallisesti, kuin sisällä olisi ollut tyhjyys. Kone pysähtyi. Syvä hiljaisuus täytti käytävän.

– «Tämä ei ole kalliota,» kuiskasi yksi työmies.
– «Mitä hittoa se sitten on?» vastasi toinen.

He harjasivat pölyn pois ja näkivät sen. Kiveen upotettuna oli valtava, sileä metallilevy – tummanharmaa, ilman ruostetta, täysin luonnottoman näköinen. Se oli ollut siellä kauan, ehkä tuhansia vuosia.

Syvällä maan alla – hiljaisuus ennen myrskyä

Paikalle kutsuttiin insinöörit ja tutkijat. Kamera työnnettiin pieneen halkeamaan. Näytölle ilmestyi näkymä, joka sai kaikkien ihon kananlihalle: suuri tila, täydellisen symmetrinen, kuin jonkinlaisen salaisen rakenteen sisäpuoli. Sen keskellä makasi hahmo.

Ensisilmäyksellä se näytti ihmiseltä – mutta ei ollut ihminen. Sen iho kimalteli metallisena, hopeanhohtoisena. Kasvot olivat liikkumattomat, mutta oudon todentuntuiset. Liian täydelliset ollakseen elottomat.

– «Se on ehkä patsas,» sanoi joku varovasti.
Silloin kamera värähti.
Olento avasi hitaasti silmänsä.

Koko tunneli tärisi. Syvä jyrinä kulki läpi maan, lamput sammuivat, ja ilma tuntui värisevän. Miehet juoksivat kohti hissiä, kompastellen, huutaen. Joku kuuli vielä, ennen kuin pääsi ylös, metallisen kolahduksen – kuin joku olisi liikkunut heidän jäljessään.

Portti avautuu

Kun sotilaat saapuivat paikalle, osa tunnelista oli romahtanut. Mutta se, mitä miehet olivat löytäneet, oli yhä siellä. Metallinen rakenne oli auennut, jättäen kapean raon. Siitä virtasi ulos kuumaa ilmaa, ja syvä, matala ääni kaikui maan sisuksista.

Viranomaiset julistivat alueen suljetuksi. Virallinen selitys oli: “geologinen ilmiö”. Mutta ne, jotka olivat nähneet sen omin silmin, tiesivät, että se ei ollut luonnollista.

Muutamaa päivää myöhemmin yksi kaivosmiehistä katosi. Hänen autonsa löydettiin louhoksen portilta, moottori käynnissä, ovi auki. Istuimelta löytyi pieni pala samaa mustaa metallia, jota he olivat löytäneet kalliosta.

Kylmä pelko leviää

Seuraavina öinä lähiseudun asukkaat kertoivat nähneensä valoja vuorenrinteellä. Koirat haukkuivat tyhjyyteen, sähkölaitteet häiriytyivät, ja radioista kuului pelkkää kohinaa.

Sitten verkkoon ilmestyi video. Sumea, rakeinen tallenne, väitetysti louhoksen turvakamerasta. Videolla näkyi pitkä, ihmisen muotoinen hahmo liikkumassa hitaasti tunnelissa. Sen silmät hohtivat valkoisina. Kun olento kääntyi ja katsoi suoraan kameraan – kuva katkesi.

Totuus, jota kukaan ei halua kuulla

Hallitus väitti kyseessä olevan “vanha teollinen rakenne”, mutta salaisista asiakirjoista paljastui muuta. Löydetty metalli ei vastannut mitään tunnettua yhdistelmää. Siihen kaiverretut merkit eivät muistuttaneet mitään maan päällä tunnettua kirjoitusta.

Tutkijat, jotka laskeutuivat alas tarkastamaan aluetta, eivät koskaan palanneet. Alue eristettiin, ja pian kaikki tiedot tapauksen ympäriltä katosivat. Mutta kyläläiset sanovat, että vuori elää.

Joskus yöllä, kun kaikki on hiljaa, kuuluu syvä metallinen ääni maan alta.
Yksi kolahdus. Sitten toinen.
Aivan kuin joku… koputtaisi takaisin.