Olen aina uskonut, että naisella on oikeus rakastaa itseään missä iässä tahansa. Olen kuusikymmentävuotias. En peittele ryppyjäni, en jahtaa «täydellistä» vartaloa enkä yritä pyyhkiä pois elettyjä vuosia. Pehmeä vatsani, hieman leveämmät lanteeni ja hoikat käsivarteni eivät ole puutteita — ne ovat elämäni jälkiä, kartta siitä, mitä olen kokenut. Mikään niistä ei ole koskaan estänyt minua tuntemasta itseäni kauniiksi, varsinkaan silloin, kun mieheni, vielä 35 avioliittovuoden jälkeen, katsoo minua kuin olisimme tavanneet vasta eilen.

Hetki, joka muutti kaiken
Äskettäin mieheni ja minä annoimme itsellemme harvinaisen lahjan — lomamatkan meren rannalle. Päivä oli lämmin, vesi huuhtoi jalkojamme ja aurinko lämmitti hartioitamme. Seisoimme rannalla, hän piti minua vyötäröltä, minä nauroin, ja joku tarjoutui ottamaan meistä kuvan. Tuloksena oli lämmin, aito ja elämäniloinen kuva.

Epäilin hetken, mutta päätin julkaista sen sosiaalisessa mediassa. Kyllä, uimapuku toi esiin vatsani ja lantioni, mutta se oli rehellinen kuva minusta — naisesta, joka on elänyt pitkään ja rakastaa yhä elämäänsä.

Kehuja… ja isku
Aluksi kaikki oli kuten odotin: tykkäyksiä, kauniita kommentteja, ihmisiä, jotka sanoivat, että olemme upea pari ja että on ihanaa nähdä rakkauden kestävän niin monta vuotta. Hymyilin… kunnes näin yhden kommentin.

Se oli tyttäreltäni. Tytöltä, jonka olin kasvattanut, suojellut, ruokkinut öisin, vienyt kouluun ja auttanut pääsemään yliopistoon.

Hän kirjoitti: «Äiti, sinun iässäsi ei ole sopivaa pukeutua noin. Eikä sinun todellakaan pitäisi esitellä läskejäsi. Poista kuva mieluummin.»

Luin sen yhä uudelleen. Se ei ollut vitsi. Se oli tarkoitettu tosissaan. Sanat iskivät kuin ämpärillinen jäistä vettä. Sisälläni kaikki kiristyi kivusta.

En ole se, joka vaikenee
Olisin voinut poistaa kuvan. Olisin voinut vaieta. Mutta tunsin, että jos tekisin niin, pettäisin itseni. Sinä iltana mietin pitkään, mitä tarkoittaa vanheta arvokkaasti. Ja ymmärsin: arvokkuus ei tarkoita piiloutumista. Se tarkoittaa itsensä hyväksymistä ja sitä, ettei anna kenenkään — edes läheisten — saada sinua häpeämään sitä, kuka olet.

Opetus hänelle… ja minulle
Seuraavana päivänä julkaisin toisen kuvan. Sama uimapuku, sama ranta, mutta tällä kertaa vielä leveämpi hymy. Kuvatekstiin kirjoitin:

«Olen nainen, joka on elänyt kuusikymmentä vuotta. Olen synnyttänyt, kasvattanut ja kouluttanut tyttären. Minulla on oikeus pukeutua siihen, mikä tekee minut onnelliseksi. Minulla on oikeus olla kuvassa juuri sellaisena kuin olen. Eikä mikään sana — edes läheisiltä — saa minua häpeämään itseäni.»

Tyttäreni ei kommentoinut. Mutta myöhemmin hän soitti. Aluksi hänen äänensä oli kova, sitten epävarma. Puhuimme pitkään. Kerroin, kuinka paljon hänen sanansa olivat sattuneet ja kuinka tärkeää on kunnioittaa toisten rajoja — erityisesti oman äitinsä.

Miksi tämä opetus oli tärkeä
Meille molemmille tämä oli käännekohta. Hänelle — koska hän ymmärsi, kuinka helppoa on satuttaa ihmistä yhdellä lauseella. Minulle — koska muistin, että itsensä rakastaminen on tärkeintä juuri silloin, kun joku yrittää saada sinut häpeämään.

Siitä päivästä lähtien en ole välittänyt muiden mielipiteistä. Käytän yhä suosikkimekkojani, uimapukuja, värikkäitä hattuja ja näyttäviä korvakoruja. Ja aina kun katson peiliin, tiedän, etten ole vain vanhempi nainen, vaan nainen, jolla on tarina, jota kenelläkään ei ole oikeutta kirjoittaa uudelleen.