Palvelijat kulkivat kiireisin askelin, ripustivat kristallikoristeita ja kiillottivat pöytiä, jotta kaikki näyttäisi täydelliseltä ja ylelliseltä.

Heidän joukossaan liikkui hiljaa Layla — vaatimaton, hieman iäkäs nainen, joka oli työskennellyt palatsissa niin kauan, että lähes kaikki olivat lakanneet huomaamasta häntä. Hän oli kuin varjo, joka teki työnsä ilman ääntä ja ilman huomiota.

Mutta sinä iltana salin keskellä seisoi jotakin, jota ei voinut ohittaa: upea, kirkkaanpunainen iltapuku, joka oli asetettu esille mannekiinille. Se oli kapea, kiiltävä, pitkähelmainen — kuin se olisi ommeltu elävästä liekistä. Sheikki oli ostanut sen uudelle rakastajalleen, ja sen hinta oli suurempi kuin Laylan monen vuoden palkka yhteensä.

Layla käveli ohi kantaen tarjotinta täynnä laseja, kun hän pysähtyi tahtomattaan. Puku oli niin kaunis, että se tuntui melkein epätodelliselta. Hänen sormensa hipaisivat varovasti kangasta.

Juuri silloin sheikki astui sisään.

— Mitä sinä teet?! — hän ärähti kovalla, viiltävällä äänellä.

Layla säpsähti, tarjotin heilahti.

— Minä… anteeksi… en tarkoittanut…

— Sinä koskit johonkin, mikä on arvokkaampaa kuin koko elämäsi! — sheikki sihisi ja asteli lähemmäs. Hänen rakastajansa ja kaksi muuta naista tirskuivat ilkkuvasti hänen takanaan.

— Se vain… on niin kaunis… — Layla kuiskasi nolona.

— Kaunis? — sheikki naurahti kylmästi. — Sinun kätesi eivät tee muuta kuin likaavat.

Sitten, kuin hän olisi halunnut lisää yleisöä nöyryytykselle, hän korotti ääntään:

— Sinulla on kaksi vaihtoehtoa. ENSIMMÄINEN: maksat minulle tämän puvun hinnan. Heti.

Naiset purskahtivat nauruun.

— TOINEN vaihtoehto: puet tämän puvun tänä iltana kaikkien edessä.

Nauru voimistui, katseet olivat täynnä pilkkaa.

Ja sheikki lisäsi vielä äänekkäämmin:

— Ja jos uskallat tulla tänne se päällä… minä menen huomenna kanssasi naimisiin!

Nauru täytti koko salin.

Laylan kasvot punehtuivat syvänpunaisiksi. Puku oli vähintään kolme numeroa liian pieni. Kaikki tiesivät: kyse oli pelkästä alistamisesta.

— No? — sheikki painosti. — Puetko sen, vai oletko minulle velkaa koko loppuelämäsi?

— Minä… ajattelen asiaa… — Layla sai sanottua.

Mutta kukaan ei enää kuunnellut.

Ilta saapui nopeasti. Juhlavieraat saapuivat, musiikki soi ja kimaltelevat kattokruunut loistivat kuin tuhannet pienet tähdet. Layla seisoi käytävässä, kädet vapisten. Kaikki menneiden vuosien nöyryytykset vyöryivät hänen mieleensä.

Sitten jokin hänen sisällään muuttui.

Hän katsoi pukua.

Pelon sijaan hänen katseessaan oli päättäväisyyttä — sellaista, jota hän ei ollut tuntenut vuosiin.

Hän avasi varovasti puvun takalukituksen…
ja puki sen ylleen.

Se kiristi, puristi ja tuntui melkein mahdottomalta — mutta jollain tavalla se sopi hänelle. Hän kokosi hiuksensa, teki kevyen meikin ja katsoi itseään peilistä.

Hän ei enää nähnyt näkymätöntä palvelijaa.
Hän näki naisen, joka vihdoin kohotti päänsä.

Musiikki keskeytyi äkisti, kun salin ovet avautuivat.

Vieraat kääntyivät katsomaan.

Ja Layla astui sisään.

Punaisessa puvussa. Puvussa, jonka piti olla hänen häpeänsä.

Salissa vallitsi täydellinen hiljaisuus.

Sheikin kasvoilta katosi väri.

Layla käveli rauhallisesti ja sanoi kuuluvalla, vakaalla äänellä:

— Tänään te nauroitte minulle. Mutta minä tulin täyttämään sen ehdon, jonka te itse annoitte.

Vieraat seurasivat häntä hiiskumatta. Useat olivat jo nostaneet puhelimensa kuvaamaan.

— Te lupasitte mennä kanssani naimisiin, jos ilmestyn tänne tämä puku yllä. Joten… pidättekö sananne? Vai näytättekö kaikille, millainen mies todella olette?

Sheikki avasi suunsa — mutta ei saanut ääntäkään ulos. Hänen rakastajansa vetäytyi taaksepäin, hämmentyneenä ja peloissaan.

Ja sitten tapahtui jotain, mitä kukaan ei odottanut.

Sheikki kääntyi ympäri
ja pakeni salista.

Kyllä — hän juoksi pois kuin pelkuri.

Vieraat tuijottivat hetken epäuskoisina.
Sitten hidas taputus alkoi.

Ja kasvoi.

Voimakkaammaksi.
Kovemmaksi.
Uskomattomaksi.

Layla seisoi keskellä salia, sydän hakaten, mutta suorana — vahvana ja vihdoin arvokkaana.

Se yö muuttui tarinaksi, jota kaikki alkoivat kertoa.

Entä sheikki Khalid?

Hän poistui palatsista ennen auringonnousua, kykenemättömänä kohtaamaan häpeän. Hänen maineensa mureni yhdellä ainoalla hetkellä — sillä hetkellä, jonka hän itse tarkoitti pilkaksi.

Mutta tuo hetki muuttui hänen tuhokseen…

…ja Laylan uuden elämän aluksi.