Jokainen tarjoilija, joka juoksi ohi täynnä tarjottimia, osui tuolin selkänohaan, ja paistettujen lihojen voimakas tuoksu täytti ilman.
32-vuotiaalle, itsenäiselle naiselle, jolla on oma asunto ja vakaa ura, tämä tuntui nöyryyttävältä. Todelliselta rangaistukselta.

Pöydässä kanssani istui vain muutama nuorempi serkku, jotka puhuivat lähinnä meikeistä ja sosiaalisesta mediasta, sekä puheliasta tätiä, joka toisteli itsepintaisesti, että „naisen ei pitäisi odottaa liian kauan lasten hankkimista“.
Siskoni Mira puolestaan teki koko illan töitä varmistaakseen, että minut nähtäisiin epäonnistuneena ja yksinäisenä.
Hän johdatti minut rikkaiden sulhasen vieraiden luokse ja totesi teatraalisesti:

— Siskoni on ihana, mutta hän on liian vaativa. Ei ihme, että hän on vielä yksin!

Ihmiset nyökkäilivät, antoivat neuvoja, jotkut jopa ehdottivat, että minun pitäisi „käydä useammin kirkossa“.
Kun tuli kimppukukan heittohetki, Mira heitti sen tarkoituksella kauas minusta.

— Näyttää siltä, että siskoni joutuu vielä odottamaan! — hän julisti äänekkäästi.

Ajattelin jo hiipiä keittiön kautta ulos, kun kuulin takanani syvän, rauhallisen, itsevarman miehen äänen:

— Teeskentele, että tulit minun kanssani. Lupaan, että siskosi katuu tätä.

Käännyin — ja henkeni salpautui.
Mies seisoi siinä, pitkä, huoliteltu, ruskeat syvät silmät ja harmaita hiuksia ohimoilla.

— Leon, — hän esittäytyi kevyesti hymyillen. — Sulhasen serkku.

Ilman lupaa, mutta täysin kohteliaasti, hän veti tuolinsa lähemmäs ja laski kätensä tuolini selkänojaan.
Huone hiljeni hetkeksi; ihmiset kuiskailivat keskenään.

Mira, joka seisoi baarin luona, kalpeni välittömästi. Hänen täydellinen hymynsä halkeili.

— Kuka tämä on? — hän kysyi hermostuneesti. — En muista, että olisit tuonut ketään.

Leon katsoi häntä tyynesti.

— Hän tuli kanssani. Hän ei vain halua huomiota. Toisin kuin jotkut muut.

Miran silmät laajenivat. Hän ei tiennyt, mitä sanoa.

Muutaman minuutin kuluttua Leonia pyydettiin puhumaan.
Huone hiljeni, hänen läsnäolonsa oli ilmeisesti kaikkien yllätys.

— Meidän perheessämme kunnioitus on kaiken perusta, — hän aloitti. — Tänään näin, kuinka helposti ihminen voidaan asettaa sivuun vain siksi, että hän on kohtelias ja vaatimaton.

Hänen katseensa kiinnittyi Miraan.
Hän kalpeni.

— Kahdestoista pöytä ei ollut sattuma. Se oli viesti. Ja se viesti ei ollut hyvä.

Vieraat alkoivat kääntyä Miran puoleen.
Hänen kasvonsa ilmensivät häpeää.

Leon palasi istumaan viereeni ja kuiskasi hiljaa:

— Nyt hän ymmärtää, ettei sinua voi kohdella noin.

Myöhemmin, kun menimme ulos hengittämään, kysyin häneltä:

— Miksi teit kaiken tämän? Et edes tunne minua kunnolla.

Leon katsoi minua pitkään.

— Tiedän, että siskosi yritti vahingoittaa sulhasen mainetta kuukausia sitten. Tänään näin, miten hän kohtelee sinua. Päätin, että nyt riittää.
Ja hän lisäsi hiljaa:
— Ja muuten… olen halunnut tavata sinut jo pitkään.

Silloin huoneen ovi aukesi rajusti, ja Mira astui ulos raivosta hehkuvin silmin.

— Oletko tullut hulluksi?! — hän huusi. — Mitä luulet tekeväsi?!

Leon kääntyi hitaasti häntä kohti.

— Jos vielä kerran nöyryytät siskoasi, kerron kaikille, mitä yritit tehdä ennen häitä. Kaikki yksityiskohdat.

Mira jäi sanattomaksi ja poistui nopeasti paikalta.

Vasta seuraavana päivänä ymmärsin totuuden:

Leon ei ollut vain sulhasen serkku.
Hän oli suuren yrityksen perijä, mies, josta talouslehdet kirjoittivat, suljettu ja vaikutusvaltainen.
Ja hän valitsi minut, sen naisen, jonka siskoni yritti piilottaa varjoon.

Tämä ilta käynnisti tarinan, jota Mira katui myöhemmin paljon enemmän, kuin hän olisi koskaan osannut kuvitella.