Joka ilta hän palasi tyhjään kotiinsa, jossa vain hiljaisuus ja muistot seurasivat häntä.

Kaikki muuttui eräänä iltana, kun hän vieraili vanhan ystävänsä luona. Siellä hän näki ystävänsä nuoren, naimattoman tyttären ja rakastui häneen heti. Hän oli paljon nuorempi, mutta heidän välilleen syntyi jotain sanoinkuvaamatonta. He keskustelivat tunteja, löysivät toisistaan lämpöä ja ymmärrystä, jota he olivat kaivanneet. Pian oli selvää, että tunteet olivat molemminpuolisia: hän rakasti tyttöä koko sydämestään, ja tyttö rakasti häntä.

Kuitenkin tytön isä vastusti suhdetta.
– Sinä häpäiset perheen! – hän huusi ja sulki tyttärensä kotiin.
Tyttö kirjoitti kirjeitä, ja mies odotti portilla toivoen, että näkisi hänet edes vilaukselta. Vaikka heidän rakkauttaan yritettiin tukahduttaa, se ei kadonnut.

Lopulta he taistelivat oikeudestaan olla yhdessä, ja kaiken vastustuksen jälkeen he menivät naimisiin. Häiden päivä oli kuin uuden elämän juhla. Mies tunsi olonsa nuoreksi, ja morsian loisti onnesta. Kaikki näytti täydelliseltä… mutta sitten…

Ensimmäisenä hääyönä, kun hän varovasti riisui morsiamensa hääpukua, hän näki jotain kauhistuttavaa. Tyttären selässä oli pitkä, syvä arpi, joka kulki olkapäästä vyötärölle. Miehen sydän pysähtyi ja hänen silmänsä täyttyivät kauhusta. Kuinka nuori ja herkkä nainen saattoi kätkeä tällaista?

– Mikä tämä on? – hän kuiskasi, ääni vapisi.
Tyttö laski katseensa ja sanoi hiljaa:
– Pelkäsin… ettet enää rakastaisi, jos tietäisit.

Mies seisoi liikkumattomana, tunteiden sekamelska sisällään: rakkaus, pelko ja avuttomuus. Hän muisti kaikki onnelliset hetket, naurun ja lämmön, jonka hän oli tuntenut tyttären sylissä… ja yhtäkkiä kaikki tuo varjostui salaisuudella, jota hän oli pitänyt vuosia piilossa.

– Miksi et kertonut minulle aiemmin? – hän kysyi, yrittäen hallita tunteensa.
– Se oli… tragedia… – tyttö nyyhkytti, kyyneleet kiilsivät hänen silmissään. – Olen käynyt läpi kauheita asioita, joita kenenkään ei pitäisi tietää.

Mies kuunteli ja tunsi sisällään syntyvän jotain uutta: kauhun, myötätunnon ja päättäväisyyden sekoituksen. Hän ymmärsi, että todellinen rakkaus ei ole pelkkää iloa, vaan myös kykyä hyväksyä toisen kipu, tukea häntä pimeydessä eikä koskaan kääntää selkää.

– Me selviämme tästä yhdessä, – hän sanoi viimein, pidätellen kyyneliä. – Yhdessä.

Silloin tapahtui jotain odottamatonta: kauhu ja shokki muuttuivat syväksi läheisyydeksi. Hän halasi tyttöä, joka viimein pitkien vuosien jälkeen antoi itsensä täysin luottaa. Kipu ja arvet jäivät, mutta yhdessä he löysivät tien onnellisuuteen, jota ei voinut rikkoa ikä tai menneisyyden salaisuudet.

Mies ymmärsi yhden asian: rakkaus, joka kestää shokin, pelon ja salaisuudet, on maailman voimakkain. Vaikka kaikki näyttäisi sortuvan, se voi rakentaa elämän uudelleen raunioista.