Mutta se, mitä tämän jälkeen tapahtui, ylitti kaiken mielikuvituksen ja jäi ikuisesti kaikkien niiden mieleen, jotka saivat olla todistamassa tätä ihmettä.

USKOMATON ALKU – IHME JA PAHAUNEN YHDESSÄ

Jo ensimmäisestä hetkestä lähtien vanhemmat elivät jatkuvassa pelossa. Kaksi pientä tyttöä, jotka olivat kasvaneet kiinni päistään ja jakoivat elintärkeän aivoverisuonen, eivät lääkärien pessimistisimpien ennusteiden mukaan juuri selvinneet ilman vakavia vaurioita. Lääkärit puhuivat varovasti, valitsivat sanansa tarkkaan, sillä pienikin virhe olisi voinut olla kohtalokas kummallekin tytölle.

Vanhemmat eivät kuitenkaan suostuneet luopumaan. Vaikka heidät varoitettiin leikkauksen äärimmäisestä riskistä, he vaativat, että tyttöjen täytyy saada mahdollisuus elää erillään. Vuoden ajan he tarkkailivat jokaista hengitystä, jokaisen kitinän ja pienimmän liikkeen. Päivä päivältä heidän päättäväisyytensä kasvoi, mutta pelko vain syveni: pelko leikkauksesta ja vielä enemmän pelko sen lykkäämisestä.

PELOTTAVAT VALMISTELUT ELÄMÄÄ UHKAAVAAN LEIKKAUKSEEN

Valmistelut alkoivat kuukausia etukäteen. Kymmeniä asiantuntijoita – rekonstruktiosebäsejä, neurokirurgeja, anestesiologeja, verisuoniasiantuntijoita ja lastenkirurgeja – työskenteli yhdessä yksityiskohtaisen suunnitelman parissa, jossa virheelle ei ollut sijaa.
He loivat digitaalisia malleja tytön kallosta, tutkivat kudoksen jokaista millimetriä ja analysoivat jaetun verisuonen verenvirtausta. Jokainen pieni yksityiskohta oli ratkaiseva, sillä pieninkin virhe olisi voinut olla kohtalokas yhdelle tai molemmille tytöille.

Leikkauspäivänä sairaalassa vallitsi käsittämätön jännitys. Vanhemmat luovuttivat lapsensa lääkäreille pelon ja toivon ristiriitaisessa tunteessa. Äiti itki ovien sulkeutuessa, isä seisoi liikkumattomana, kykenemättömänä puhumaan tai toimimaan.

YKSITOISTA TUNTIA KÄÄNTÖKOHTAISTA JÄNNITYSTÄ

Leikkaus kesti yksitoista tuntia. Tiimi vaihtoi vuoroja, mutta kukaan ei poistunut salista pitkiksi ajoiksi. Tyttöjen kallot olivat kirkkaiden valojen valaisemia, ja jokainen liike, jokainen pulssi jaetussa verisuonessa oli nähtävissä.
Luiden erottaminen oli vasta alkua. Kriittisin hetki oli elintärkeän aivoverisuonen käsittely: mikä tahansa suuri verenvuoto olisi voinut olla tappavaa minuuteissa. Jokaisen liikkeen täytyi olla täydellinen.

Minuutit tuntuivat tunneilta. Ilma oli raskasta, ja vain monitorien monotoninen ääni rikkoi hiljaisuuden. Leikkaus jouduttiin keskeyttämään useaan otteeseen potilaiden vakauttamiseksi. Jokainen uusi komplikaatio oli dramaattinen haaste, mutta lääkärit jatkoivat pelosta huolimatta.

Lopulta, ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen:

«Leikkaus onnistui. Tytöt on erotettu.»

IHME, JOKA LIIKUTTI MYÖS KOKENEITA KIRURGEJA

Kun kirurgit tulivat ulos leikkaussalista, he olivat uupuneita ja hikisiä; joidenkin silmissä kimmelsi kyyneliä – ei väsymyksestä, vaan intensiivisestä helpotuksesta. He tiesivät todistaneensa jotain poikkeuksellista.

Vanhemmat vaipuivat toistensa syliin, kyyneleet sekoittuivat pelkoon, suruun ja iloon. He olivat voittaneet: heidän tyttärillään oli nyt mahdollisuus elämään, kumpikin omana yksilönään.

VAIKEA, MUTTA TOIVOA ANTAVA KUNTOUTUS

Taistelu ei kuitenkaan päättynyt tähän. Erottaminen ei tarkoittanut haasteiden loppua. Tyttöjen piti oppia uudelleen kaikkein yksinkertaisimmat liikkeet: pään pitäminen, kääntyminen, käsien nostaminen, reagointi ympäristöön.
Oli päiviä, jolloin he itkivät kivusta. Vanhemmat epäilivät päätöstään. Lääkärit joutuivat toisinaan puuttumaan uudelleen verisuoni- tai aivopainekomplikaatioiden vuoksi.

Ja kuitenkin, pikkuhiljaa pieniä ihmeitä tapahtui: toinen tyttö hymyili ensimmäistä kertaa nähdessään siskonsa, nyt erillään, oma itsenäinen yksilönsä. Toinen nosti kätensä äitinsä suuntaan. Jokainen pieni liike oli voitto mahdottoman yli.

TÄNÄÄN ESIMERKKI VOIMASTA JA TAHDOSTA

Tänään, vuosien hoidon ja kuntoutuksen jälkeen, tytöt kävelevät, puhuvat, nauravat ja elävät elämää, jota kukaan ei olisi uskaltanut toivoa. Heidän tarinansa on inspiraationa perheille ympäri maailmaa, todiste siitä, että myös kaikkein toivottomimmissa tilanteissa rohkeus ja päättäväisyys voivat voittaa.

Kaksi siskosta, jotka aikoinaan jakoivat päänsä ja elintärkeän aivoverisuonen, elävät nyt täyttä elämää. Dramaattinen alku on takana, ja jokainen hymy on todistus toteutuneesta ihmeestä.