Hän oli joskus aivan tavallinen, luonnollisen kaunis tyttö. Sellainen, jonka viehätys ei perustunut vahvaan meikkiin tai huomiota herättävään tyyliin, vaan hiljaiseen ja aitoon kauneuteen, joka erottui edukseen maailmassa, jossa kaikki näyttää yhä useammin keinotekoiselta. Hänen unelmansa olivat yksinkertaisia: mielekäs työ, rauhallinen koti, muutama kuva perhealbumissa muistuttamassa nuoruudesta.

Eräänä päivänä hänen mieleensä kuitenkin hiipi ajatus — pieni, viaton toive, joka alkoi kasvaa ja vahvistua. Se muuttui vähitellen haluksi, joka alkoi hallita kaikkea: tulla täydelliseksi, näyttää nukelta, sileältä ja virheettömältä.

Aluksi se kuulosti harmittomalta. Unelmalta, joka useimmilla hiipuu ajan myötä. Mutta hänessä se juurtui syvälle. Siitä tuli tavoite — ja lopulta pakkomielle. Hänen jokainen päivänsä, jokainen päätöksensä alkoi pyöriä tämän haaveen ympärillä.

Viisi vuotta sitten hän teki ensimmäisen suuren muutoksen: hän suurensi huuliaan. Pieni ja yleinen toimenpide — ei mitään poikkeuksellista. Mutta juuri se hetki oli käännekohta. Kun kerran aloittaa, jatkaminen tuntuu liian helpolta. Pieni korjaus siellä, toinen täällä… ja pian alkuperäinen ulkonäkö alkaa hämärtyä.

Huulten jälkeen tulivat poskipäät. Sitten leukalinja. Injektiot, kohotukset, täyteaineet — uusi toimenpide aina edellisen perään. Aina kun hän katsoi peiliin, hän ajatteli olevansa «melkein» valmis. Vielä yksi pieni muutos, vielä yksi viimeistely — ja ehkä hän olisi lopulta täydellinen.

Viiden vuoden aikana hän käytti lähes 10 000 dollaria. Ei matkustamiseen, ei opiskeluun, ei tulevaisuuden rakentamiseen. Vaan hoitoihin, jotka muuttivat hänen luonnolliset piirteensä yhä keinotekoisemmaksi maskiksi.

Ihmiset, jotka tunsivat hänet ennen näitä muutoksia, sanovat usein saman: «Hän oli oikeasti kaunis.»
Hänen aidot kasvonpiirteensä, elävä ilmeensä, pienet epätäydellisyytensä — ne tekivät hänestä ainutlaatuisen. Nyt suurin osa siitä on kadonnut toimenpiteiden alle.

Pelottavinta on se, että hän itse ei huomaa tätä muutosta. Hänen mielestään hän ei ole vieläkään tarpeeksi hyvä. Vielä on parannettavaa, vielä pitää korjata jotakin. Kuin täydellisyys siirtyisi aina askeleen kauemmaksi, kun hän yrittää tavoittaa sitä.

Niinpä tavallinen, onnellisesta ja yksinkertaisesta elämästä haaveillut tyttö muuttui naiseksi, joka on jäänyt vangiksi omaan illuusioonsa. Ympäristö seuraa hänen muutostaan hämmästyksen ja huolen sekaisin tuntein, mutta hän jatkaa, ymmärtämättä, että jokainen uusi toimenpide vie häntä kauemmas siitä, kuka hän todella oli.

Hänen tarinansa on varoitus meille kaikille.
Se muistuttaa, miten helposti somekuvat voivat vääristää käsityksen omasta ulkonäöstä. Miten vaarallista täydellisyyden tavoittelu voi olla. Ja miten ihminen voi menettää sen, mikä on kaikkein arvokkainta — luonnollisuuden, ainutlaatuisuuden ja oman todellisen kauneutensa.