Sanotaan, että naapurit voivat olla suurin tukesi – tai pahin vihollisesi. En olisi koskaan uskonut, että omasta naapuristani tulisi molempia samaan aikaan. Se, mikä alkoi yksinkertaisena palveluksena, muuttui kylmäksi petokseksi ja päättyi kostoon, joka jätti häneen pysyvän jäljen.

Kun 200 € merkitsee selviytymistä

Minä olen Lila, 48-vuotias yksinhuoltaja kahdelle lapselle. Kuusi vuotta sitten mieheni lähti ”etsimään itseään”. Totuus on, ettei hän koskaan palannut. Siitä lähtien olen kasvattanut poikani Juden, nyt teini-ikäisen, ja pienen Ivyn yksin. Teen etätyötä puhelinkeskuksessa, ja palkka riittää vain juuri ja juuri laskuihin. Jokaisella eurolla on valtava merkitys.

Eräänä aamuna uusi naapurini Satie, noin kolmekymppinen nainen, koputti ovelle. Hänen kasvonsa olivat väsyneet ja anovat.
— ”Lila, pidin eilen juhlat ja taloni on kaaoksessa. Minun täytyy lähteä töihin. Voisitko siivota? Maksa­isin sinulle 200 €.”

Epäröin hetken. Kaksi päivää kovaa työtä jonkun toisen sotkun takia? Mutta nuo rahat olivat minulle elintärkeitä. Suostuin.

Kun astuin hänen taloonsa, luulin tulleeni kaatopaikalle: tyhjiä pulloja, pilaantunutta ruokaa, tahmeita mattoja, vuoria tiskejä. Kaksi päivää minä kuurasin, pesin, desinfioin ja kannoin jätesäkkejä. Käteni olivat täynnä rakkoja, selkäni huusi kivusta, mutta jatkoin ajattelemalla lapsiani ja sitä, että tämä uhraus kannattaa.

Petos

Kun työ oli valmis, talo kiilteli puhtaana. Väsyneenä mutta ylpeänä menin hakemaan sovittua maksua. Satie avasi oven kylmä ilme kasvoillaan.

— ”Maksaa? Mitä maksaa?”

Jähmetyin paikoilleni. ”Ne 200 €. Se oli meidän sopimuksemme.”

Hän kohautti olkapäitään. ”En ole koskaan luvannut mitään sellaista. Sinä kuvittelet.” Hän kääntyi, nousi autoon ja ajoi pois, jättäen minut seisomaan yksin, nöyryytettynä ja tyhjin käsin.

Kaksi päivää raadantaa pyyhittiin pois yhdellä lauseella. Mutta en aikonut antaa sen jäädä siihen.

Koston suunnitelma

Sinä yönä en nukkunut hetkeäkään. Viha kiehui sisälläni, mutta itkemisen sijaan päätin toimia. Jos hän uskoi, että voisi käyttää minua hyväkseen ilman seurauksia, hän erehtyi pahasti.

Kahden päivän aikana hänen kodissaan olin nähnyt kaiken: maksamattomia laskuja, nolostuttavia kirjeitä pöydällä, auki jätetty tietokone sähköposteineen. Kaikki ne salaisuudet, joita hän kätki muilta. Hänen kiiltokuvamainen maineensa oli vain ohut kuori.

Ja minä tiesin, miten sen voisi murtaa.

Loppuisku

Hankin huomaamattomasti kopioita muutamista kiusallisista asiakirjoista. Sitten toimitin ne anonyymisti hänen läheisimpien ystäviensä postilaatikoihin.

Samalla kerroin naapureille totuuden: kuinka hän oli anonut apuani ja kieltäytynyt sitten maksamasta. Huhut lähtivät leviämään nopeasti. Ne hymyt ja kohteliaisuudet, joita hän rakasti, katosivat, ja niiden tilalle tulivat epäluuloiset katseet. Hänen juhlistaan tuli tyhjiä, ystävät kääntyivät pois, ja maine, josta hän oli niin ylpeä, hajosi kuin korttitalo.

Näin hänet joka aamu kävelevän pois talostaan katse maassa, kiireisin askelin, ilman entistä ylimielistä hymyä.

Oppitunti

Ei, en koskaan saanut takaisin niitä 200 euroa. Mutta sain jotakin paljon arvokkaampaa – oman arvokkuuteni. Todistin hänelle – ja itselleni – että en ole nainen, jota voi kohdella kuin palvelijaa.

Nyt, aina kun tiemme kohtaavat, hän välttää katsettani. Hän tietää, mitä teki. Hän tietää, mitä minä tein. Ja ennen kaikkea hän tietää, ettei koskaan unohda sitä päivää, kun yritti pettää minut.