Juhla, jonka piti päättyä nauruun, musiikkiin ja aplodeihin, muuttui hetkessä tapahtumaksi, josta puhuttiin vielä pitkään koko maassa.

Aurinko paahtoi vanhan areenan ylle. Katsomot olivat täynnä viimeistä paikkaa myöten. Ihmiset olivat saapuneet kaupungeista ja kyliltä nähdäkseen vuoden suurimman näytöksen — kohtaamisen härän kanssa, jota kutsuttiin Demoniksi.

Tuo nimi lausuttiin hiljaa.

Sanottiin, ettei se tuntenut pelkoa. Että se murskasi portit kuin ne olisivat olleet puutaikkuja. Että kolme vahvaa miestä oli jo yrittänyt kesyttää sen — ja jokainen heistä oli päätynyt sairaalaan.

Silloin Don Mateo, alueen rikkain maanomistaja, nousi aitioonsa ja nosti ilmaan paksun kirjekuoren.

— Sata tuhatta euroa! hän huusi voimakkaalla äänellä. — Sille, joka onnistuu kesyttämään tämän pedon!

Yleisö puhkesi huutoihin.

Mutta ilo kesti vain hetken.

Kun porttien takaa kuului raskas kavionisku, nauru alkoi hiipua. Kun rautaportit vavahtivat, ihmiset katsoivat toisiaan levottomina. Ja kun portit lopulta avattiin…

…se ilmestyi.

Valtava. Musta kuin yö. Sen lihakset liikkuivat ihon alla kuin kivet. Höyry nousi sieraimista. Silmät paloivat kylmästä raivosta.

Demoni käveli hitaasti areenan ympäri, aivan kuin valiten ensimmäistä uhriaan.

Miehet, jotka hetkeä aiemmin huusivat kovimmin, laskivat katseensa. Jotkut ottivat askeleen taaksepäin.

Kukaan ei uskaltanut mennä areenalle.

Don Mateo heilautti kättään ärtyneenä.

— Mitä nyt? Eikö täällä ole yhtään rohkeaa?

Silloin tapahtui jotain täysin odottamatonta.

Katsomosta astui alas poika.

Laiha. Auringon paahtama. Noin viisitoistavuotias. Yllään vanha haalistunut paita. Paljain jaloin.

Hän käveli rauhallisesti, aivan kuin olisi menossa kotiin tuttua polkua pitkin.

Ensin katsomo hiljeni. Sitten kuului naurua.

— Onko tämä vitsi?
— Vie hänet pois!
— Hän kuolee heti!

Don Mateo nojautui eteenpäin.

— Hei poika! Tiedätkö edes, minne olet menossa?

Poika pysähtyi, mutta ei kääntynyt.

— Tiedän paremmin kuin te, herra, hän vastasi hiljaa.

Nauru loppui saman tien.

Noissa sanoissa oli jotain, mikä sai kylmät väreet kulkemaan ihmisten selkäpiissä.

Poika lähestyi härkää. Vain muutama metri erotti heidät toisistaan.

Demoni nosti päänsä.

Se puhalsi raskaasti.

Sitten se iski kaviollaan maahan niin, että hiekka lensi ilmaan.

Ja syöksyi eteenpäin.

Naiset kirkuivat. Jotkut peittivät kasvonsa käsillään. Miehet pomppasivat seisomaan.

Mutta poika ei liikkunut.

Hän ei ottanut askeltakaan taaksepäin.

Hän nosti kätensä… ja sanoi rauhallisesti:

— Rauhoitu, Bruno… minä se olen.

Härkä pysähtyi kuin seinään.

Niin äkillisesti, että hiekka pölähti sen eteen.

Täydellinen hiljaisuus laskeutui areenalle.

Demoni tuijotti poikaa. Se hengitti raskaasti. Sitten se astui hitaasti lähemmäs… ja laski päänsä.

Sen sarvet koskettivat pojan rintaa.

Yleisö pidätti hengitystään.

Poika silitti sen otsaa hellästi, kuin vanhaa ystävää.

Katsomossa kuului kuiskaus:

— Bruno?…

Poika kääntyi väkijoukkoon päin. Hänen silmissään kiilsivät kyyneleet.

— Te kutsutte sitä hirviöksi. Mutta kun se oli vielä vasikka ja mursi jalkansa, kaikki halusivat tappaa sen. Vain isäni pelasti sen… Me kasvatimme sen kotona.

Hän vaikeni hetkeksi ja katsoi Don Mateota suoraan silmiin.

— Sitten te veitte sen meiltä velkojen vuoksi isäni kuoleman jälkeen.

Rikkaan miehen hymy katosi.

Ihmiset alkoivat kuiskia keskenään.

— Siitä ei tullut väkivaltaista siksi, että se syntyi sellaisena, poika jatkoi. — Te löitte sitä. Näännytitte sitä nälkään. Pakotitte sen hyökkäämään viihteen vuoksi.

Demoni seisoi hänen vierellään liikkumatta, kuin se olisi ymmärtänyt jokaisen sanan.

Katsomosta joku huusi:

— Häpeä!

Sitten toinen.

Muutamassa sekunnissa koko stadion raikui, ei ilosta vaan vihasta.

Don Mateo yritti puhua, mutta hänen äänensä hukkui vihellyksiin.

Poika tarttui härän köyteen, katsoi kirjekuorta ja sanoi rauhallisesti:

— Pitäkää sata tuhatta euroa. En tullut niiden vuoksi.

Hän kääntyi ja käveli uloskäyntiä kohti.

Ja Demoni seurasi häntä kuuliaisesti.

Ilman ketjuja. Ilman huutoa. Ilman raivoa.

Vasta silloin ihmiset ymmärsivät karmean totuuden:

Areenan vaarallisin peto ei ollut härkä.