Sen kyljet olivat mudassa, hengitys raskasta, mutta silmissä paloi surun ja ymmärryksen liekki. Ihmiset jähmettyivät paikoilleen. Hevonen lähestyi hitaasti, kuin tietäen tarkalleen, miksi oli tullut.
Kun se saapui arkun luo, se kumarsi päätään ja kosketti puista kantta turvallaan. Syvä, tärisevä huokaus karkasi sen sieraimista, ja juuri sillä hetkellä kaikki ympärillä hiljeni. Ei tuulta, ei linnunlaulua – vain hevonen ja sen isännän viimeinen leposija.
Sitten se hirnahti hiljaa. Mutta se ei kuulostanut eläimen ääneltä – se oli sydämen huuto, täynnä tuskaa ja ikävää. Ihmiset itkivät avoimesti. Jotkut polvistuivat, toiset rukoilivat hiljaa. Kaikki tiesivät: hevonen surisi mestariaan.
Kyläläiset muistivat, että hevonen oli karannut samana päivänä, kun sen omistaja kuoli. Kaksi päivää sitä ei nähty missään. Nyt se oli palannut – juuri silloin, kun viimeinen jäähyväinen lausuttiin.
Kun hautausauto liikahti liikkeelle, hevonen astui sen eteen ja laskeutui polvilleen. Kyllä, vahva, ylpeä eläin polvistui arkun edessä. Ihmiset pidättivät hengitystään. Vanhus kuiskasi kyynelten läpi:
— Se tietää… se hyvästelee hänet.
Auto jatkoi matkaansa. Hevonen nousi ja seurasi sitä hitaasti, askel askeleelta, kunnes auto katosi mutkan taakse. Sitten se pysähtyi ja jäi tuijottamaan tyhjää tietä pitkään, liikkumatta.
Seuraavina päivinä ihmiset näkivät sen seisovan jälleen talon edessä. Se odotti. Se hirnahti hiljaa, mutta ei syönyt eikä juonut. Muutaman päivän kuluttua se löydettiin pellolta makaamasta rauhallisesti – se oli kuollut siihen paikkaan, missä näki isäntänsä viimeisen kerran.
Sen jälkeen kyläläiset ovat kertoneet oudoista asioista. Joka vuosi, kuolinpäivän aamuna, sumun seasta näkyy valkoinen hahmo. Toiset sanovat kuulevansa kavioiden pehmeän kopinan, toiset näkevät hevosen kumartuvan haudan ylle ja katoavan aamunkoittoon.
Vanhukset sytyttävät kynttilöitä talon eteen ja kuiskaavat:
— Tämä on uskollisuutta… joka kestää vielä kuolemankin jälkeen.
Tarinasta on tullut legenda. Ihmiset kertovat, kuinka isäntä aina sanoi hevoselleen:
— Sinä ja minä olemme yksi sydän.
Ja nyt kaikki uskovat sen.
Sillä on olemassa siteitä, joita ei aika, ei kuolema, ei ero pysty rikkomaan.