Talossa tuoksui vanha puu ja kuivatut yrtit, mutta ilmassa oli myös jotakin muuta – painostavaa jännitystä.

— Kenkiä ei tarvitse riisua, vanhus sanoi rauhallisesti ja käveli hitaasti eteenpäin.

Yksi miehistä pyyhkäisi tahallaan likaiset saappaansa mattoon. Isäntä ei reagoinut mitenkään. Hänen liikkeensä olivat hitaita, mutta varmoja. Hänessä ei näkynyt pelkoa.

Keittiö oli tilava ja siisti. Pöydällä seisoi vanha, kiillotettu samovaari. Mies laittoi veden kiehumaan.

— Paperit ovat työhuoneessa, hän totesi tyynesti. — Haen ne heti.

— Pidä kiirettä, ukko, yksi miehistä murahti ja istuutui raskaasti tuolille.

Kun vanhus poistui huoneesta, taloon laskeutui outo hiljaisuus.

— Mitä se oikein viivyttelee? kolmas mutisi hermostuneena.

Yhtäkkiä valot sammuivat. Hetken kuluttua ne syttyivät uudelleen, kirkkaampina ja kylmempinä.

Oviaukossa seisoi vanhus. Hänen käsissään ei ollut asiakirjoja, vaan vanha kansio… ja kaukosäädin.

— Mitä tämä tarkoittaa? yksi miehistä ärähti noustessaan.

Naksahdus.

Pienet punaiset valot syttyivät seinille ja kattoon. Kameroita.

— Hymyilkää, vanhus sanoi rauhallisesti. — Kaikki tallennetaan.

Yksi miehistä ryntäsi ovelle. Se oli lukossa. Toinen löi ikkunaa – panssarilasi ei edes värähtänyt.

Jossakin talon sisällä kuului metallisia napsahduksia, kun automaattiset lukot kytkeytyivät päälle.

— Valitsitte väärän talon, vanhus sanoi astuessaan keittiöön.

— Luuletko, että nuo lelut pelottavat meitä? yksi miehistä uhkasi ja astui kohti.

Se, mitä tapahtui seuraavaksi, kesti vain sekunteja.

Vanhus tarttui hyökkääjän käsivarteen, väänsi sen taitavasti ja pakotti miehen polvilleen. Toinen yritti lyödä, mutta sai tarkan iskun palleaan. Kolmas jähmettyi paikalleen.

Heidän edessään ei enää ollut puolustuskyvytön eläkeläinen.

Vaan koulutettu mies.

— Oletteko kuulleet niistä, jotka kiristävät yksinäisiä vanhuksia? hän kysyi hiljaa.

Hiljaisuus.

— Odotin teitä.

Hän painoi toista painiketta.

Ulkona alkoi kuulua sireenien ääni.

— Kuka sinä olet? yksi miehistä kuiskasi kalpeana.

— Entinen rikospoliisi. Kolmekymmentä vuotta palveluksessa. Erikoisalani ovat toistuvat rikolliset.

Miesten kasvot valahtivat valkoisiksi.

— Luulitteko, etten huomaisi, että tarkkailitte taloani päiviä? Jätitte liikaa jälkiä.

Hän kaatoi itselleen kupillisen teetä ja istuutui rauhallisesti.

— Tallenne on jo toimitettu eteenpäin.

Pihalle pysähtyi autoja. Määrätietoiset askeleet lähestyivät.

— Asun kyllä yksin, hän lisäsi. — Mutta en ole suojaton.

Ovi avautui voimakkaasti, ja poliisit astuivat sisään. Kolme miestä eivät enää vastustaneet.

Kun heidät vietiin käsiraudoissa ulos, yksi heistä kääntyi katsomaan taakseen. Vanhus seisoi ovella liikkumatta. Hänen katseessaan ei ollut voitonriemua, vain hiljaista väsymystä.

Sireenit vaimenivat. Talo hiljeni jälleen.

Vanhus palasi hitaasti keittiöön. Kolme koskematonta teekuppia oli yhä pöydällä.

— Helppo saalis… hän mutisi itsekseen.

Paha valitsee usein ne, jotka näyttävät heikoilta.

Mutta joskus se erehtyy pahasti.

Ja joskus tavallisen oven takana odottaa joku, joka on ollut valmiina juuri tätä hetkeä varten.