Ensi silmäyksellä se näyttää oudolta.
Vähän kuin silitysrauta.
Vähän kuin vanha pölynimuri.
Jonkun mielestä se on rikki mennyt leivänpaahdin.

Nuoret katsovat sitä hämmentyneinä.
Teinit nauravat.
Vanhemmat ihmiset taas… vaikenevat yhtäkkiä.

Koska he tietävät.

He muistavat.

Ja nuo muistot herättävät tunteita.

Tämä esine ei ole vain vanha kone.
Se on kokonaisen aikakauden symboli.
Ajan, jolloin ei ollut internetiä, älypuhelimia eikä pikaruokakuljetuksia.

Ajan, jolloin perheet kokoontuivat iltaisin saman pöydän ääreen.

Ja jolloin kaikki todella alkoi.

Ääni, jota ei unohda koskaan

Riitti, että sen käynnisti.

Ja asunto täyttyi välittömästi kovasta hurinasta.
Kuin porakone.
Kuin tehdaskone.
Kuin vanha moottori.

Lapset säpsähtivät.
Lemmikit pakenivat.
Naapurit kuuntelivat tarkasti.

Aikuiset hymyilivät.

Koska he tiesivät:
päivällinen on tulossa.

Laite, joka muutti keittiön taistelukentäksi

Se oli vanha sähköinen lihamylly.

Nykyään moni ei edes tiedä, että sellainen kuului kotiin.
Nyt kaiken voi ostaa valmiina tai tilata sovelluksella.

Ennen oli toisin.

Liha ostettiin torilta.
Valittiin huolella.
Valmisteltiin itse.
Käytettiin aikaa.

Sitten esiin otettiin raskas metallinen kone.

Jokainen illallinen oli koetus

Mikään ei ollut helppoa.

Liha laitettiin sisään.
Painettiin nappia.
Ja ”taistelu” alkoi.

Melua.
Tärinää.
Jännitystä.

Joskus kone jumittui.
Joskus se pysähtyi.
Joskus se luovutti.

Silloin sitä koputeltiin.
Purettiin.
Korjattiin.

Joku valitti.
Joku nauroi.
Joku toivoi.

Kun se taas toimi —
se tuntui voitolta.

Muistot, jotka eivät katoa

Monille tämä ääni ei ole vain melua.

Se on lapsuuden ääni.

Isoäiti keittiössä.
Äiti esiliinassa.
Lihapullien tuoksu.
Nauru.

Aika, jolloin kaikki olivat yhdessä.

Ilman puhelimia.
Ilman somea.
Ilman kiirettä.

Vain perhe.

Nykyään kaikki tämä katoaa hiljaa.

Jäljelle jäävät kuvat.
Vanhat esineet.
Ja tarinat.

Nuoret eivät ymmärrä — ja se on surullista

Nykyinen sukupolvi kysyy:

”Mikä tuo on?”
”Miksi se on niin äänekäs?”
”Mihin sitä tarvittiin?”

He eivät tiedä.

He eivät kokeneet sitä.

He eivät tunne sitä tunnetta,
kun yksinkertaiset asiat olivat arvokkaita.

Jos tunnistit sen, olet erityinen

Jos katsoit sitä ja tiesit heti…

Jos muistit sen äänen…

Jos sydämesi liikahti…

Olet kotoisin toisesta ajasta.

Ajasta, jolloin tavarat kestivät.
Jolloin perhe oli tärkeämpi kuin ruutu.
Jolloin illallinen oli juhla.

Et ole vanha.

Olet rikas muistoista.

Sinulla on tarina.

Muistatko sinä?

Oliko teillä kotona tällainen lihamylly?

Kuka sitä käytti?
Äiti?
Isoäiti?
Isä?

Muistatko sen äänen, joka teki tavallisesta illasta erityisen?

Kirjoita.

Niin kauan kuin muistamme, elämme.
Niin kauan kuin jaamme, menneisyys jatkuu.

Älä anna sen kadota.