🏠 Uusi naapurini kaatoi soraa taloni eteen – ja siitä alkoi painajainen

En koskaan unohda sitä päivää. Olin palaamassa töistä väsyneenä mutta tyytyväisenä – halusin vain istua alas ja nauttia hiljaisesta illasta. Mutta kun käännyin kotikadulleni, tunsin, kuinka veri jäätyi suonissani.

Koko ajotieni – siisti ja huolellisesti hoidettu – oli kadonnut valtavan sorakasan alle. Ensin luulin, että se oli virhe, ehkä joku rakennusfirma oli sekoittanut osoitteen. Mutta sitten näin hänet.

Uuden naapurini. Hän seisoi aidan takana, kädet taskuissa, ja hymyili itsetyytyväisesti.

– Onko tuo sinun soraa? kysyin varovasti.
– On, hän vastasi välinpitämättömästi. En löytänyt muuta paikkaa, joten kaadoin sen tähän. Eihän siitä ole haittaa, vai mitä?

Haittaa? Se oli minun ajotieni, minun tonttini!

Pidin itseni rauhallisena, vaikka sisällä kiehui. Selitin hänelle tilanteen ja ehdotin, että jakaisimme puhdistuskustannukset. Hän suostui, tosin vastahakoisesti. Seuraavana päivänä kuorma-auto tuli ja vei soran pois. Ajattelin, että asia oli loppuun käsitelty.

Mutta se oli vasta alkusoittoa.

🌒 Katoavat kukat ja oudot äänet yöllä

Muutamaa päivää myöhemmin huomasin, että jotakin outoa tapahtui. Kukat etupihaltani alkoivat kadota – ensin yksi, sitten kolme, lopulta koko rivi. Luulin ensin, että eläimet olivat asialla. Mutta eräänä aamuna vilkaisin aidan yli ja jähmetyin: samat kukat kasvoivat nyt naapurini puutarhassa.

Menin suoraan hänen ovelleen.
– Varastit kukkani, sanoin vihaisena.
Hän kohautti olkapäitään:
– Luulin, että ne olivat hylättyjä. Ne näyttivät paremmilta minun pihallani.

Hänen katseensa oli tyhjä mutta kylmä. Silloin tajusin, ettei kyse ollut vain väärinkäsityksestä.

Siitä yöstä lähtien aloin kuulla ääniä. Metallin kolinaa, askeleita nurmikolla, hiljaista rapinaa ikkunan takana. Kun menin katsomaan, ketään ei ollut – mutta aamulla maa oli tallottu ja kukkaruukut nurin.

📹 Kamera paljasti totuuden

Lopulta asensin pienen turvakameran talon kulmaan. Ensimmäiset yöt eivät tuottaneet tulosta, mutta kolmantena yönä sain videon, joka muutti kaiken.

Siinä hän oli. Naapurini. Keskellä yötä, taskulampun kanssa, kaivamassa maata pihallani. Hän hautasi jotakin – ja kun suurensin kuvaa, näin, että se oli vanhoja kukkaruukkujani, jotka olin jo heittänyt pois.

Miksi ihmeessä joku tekisi tuollaista?

Vein videon poliisille, mutta he vain kohauttivat olkapäitään.
– Tavallinen naapuririita, rouva. Seuratkaa tilannetta.

Mutta tiesin, että jokin oli vialla. Hän ei enää puhunut minulle, mutta näin hänet usein ikkunassa – seisomassa liikkumatta, tuijottamassa suoraan minua kohti.

🔥 Ilta, joka muutti kaiken

Eräänä iltana, myöhään syksyllä, haistoin palaneen hajun. Juoksin ulos ja näin liekit: roskikseni oli tulessa. Tuli oli jo levinnyt porttia kohti. Tartuin nopeasti puutarhaletkuun ja sammutin sen. Käteni tärisivät.

Palomiehet sanoivat, että palo oli sytytetty tarkoituksella. Maasta löytyi tupakantumppi – sama merkki, jota naapurini aina poltti.

Ei suoraa todisteita, mutta minä tiesin.

Sinä yönä pakkasin laukut ja lähdin. Nukuin ystäväni luona ja seuraavana päivänä aloin etsiä uutta kotia.

💔 Sen jälkeen

Nyt asun toisaalla. Uudet naapurini ovat ystävällisiä, auttavaisia ja hymyilevät joka kerta, kun tapaamme. Mutta aina kun kuulen soran kaatuvan rakennustyömaalla, sydämeni alkaa hakata.

Koska tiedän, että joskus pieni ja viaton teko – kuin kasa soraa – voi paljastaa ihmisluonnon pimeimmän puolen.