Kaksitoistavuotias Maija lensi ensimmäistä kertaa yksin. Hänellä oli yllään kulunut takki, rikkinäiset lenkkarit ja pieni vanha reppu, jossa oli kaksi kirjaa, rikkinäinen puhelin ja valokuva hänen äidistään — naisesta, jonka hän oli hiljattain menettänyt. Äidin kuoleman jälkeen hyväntekeväisyysjärjestö antoi hänelle lentolipun, jotta Maija voisi päästä tätinsä luo Brooklyniin ja aloittaa uuden elämän.

Lentokoneen matkustamossa kukaan ei kiinnittänyt tyttöön huomiota. Kaikki olivat kiireisiä omien asioidensa kanssa. Vain yksi mies katseli häntä silloin tällöin — Viktor Hale, kuuluisa miljardööri, jonka katse oli kylmä ja maine armottoman liikemiehen.

Lento sujui rauhallisesti, kunnes yhtäkkiä Viktor kalpeni ja tarttui rintaansa. Hetkeä myöhemmin hän kaatui tajuttomana. Matkustajat jähmettyivät, huudot täyttivät matkustamon, mutta kukaan ei tiennyt mitä tehdä.

Vain Maija muisti, kuinka hänen äitinsä oli opettanut hänelle elvytystä. Hän hypähti ylös, juoksi miehen luo ja huusi kovalla äänellä:
— Laittakaa hänet lattialle! Nopeasti, pää taakse!

Kaikki tottelivat paniikissa. Tyttö alkoi painella hänen rintaansa ja puhalsi ilmaa, aivan kuten hänen äitinsä oli opettanut. Minuutit tuntuivat ikuisuudelta. Ja yhtäkkiä Viktor yski ja veti syvään henkeä. Matkustamo puhkesi aplodeihin — ihmiset eivät voineet uskoa silmiään.

Kun kone laskeutui, mies vietiin paareilla. Maija seisoi sivummalla, puristaen repun hihnaa. Ennen kuin hänet vietiin, Viktor avasi silmänsä ja katsoi tyttöä. Hänen huulensa liikkuivat tuskin — hän kuiskasi jotain. Mutta moottorien jylinä peitti sanat.

Myöhemmin Maija sai tietää, mitä hän oli silloin sanonut.
Ja nuo sanat murskasivat hänen sydämensä ikuisiksi ajoiksi… 😱😱😱

Kun kone oli jo poistunut kiitotieltä ja ihmiset hajaantuivat terminaaliin, lentoemäntä tuli Maijan luo.
— Tyttö, — hän sanoi lempeästi, — herra Hale pyysi minua antamaan sinulle tämän.

Hänen käsissään oli taiteltu paperiarkki ja kultainen käyntikortti. Maija avasi lapun vapisevin sormin. Siinä oli vain muutama rivi, kiireessä kirjoitettuna, epätasaisella käsialalla:

«Kiitos elämästä. Mutta ehkä pelastin oikeastaan sinun elämäsi.»

Tyttö ei ymmärtänyt, mitä se tarkoitti. Hän ajatteli, että miljardööri vain kiitti häntä. Mutta muutamaa päivää myöhemmin kaikki selvisi.

Uutisissa kerrottiin:
«Tunnettu liikemies Viktor Hale on kuollut omassa sairaalassaan ja jättänyt koko omaisuutensa… tuntemattomalle tytölle nimeltä Maija B.»
Maija jähmettyi, tuijottaen vanhan television ruutua, kun uutistenlukija luki testamentin rivejä. Hänellä ei ollut voimia itkeä. Hänen päässään kaikui vain yksi asia — se kuiskaus, jota hän ei ollut kuullut lentokoneessa.

Muutamaa viikkoa myöhemmin hänelle soitettiin lakitoimistosta. Mies kylmällä äänellä sanoi:
— Tyttö, herra Hale ei jättänyt sinulle vain rahaa. Hän jätti sinulle kirjeen.

Kirjekuoressa, joka tuoksui kalliilta musteelta, oli valkoinen paperi, jossa oli lyhyt viesti:

«Sinä muistutit minua siitä, että sydän ei ole vain elin. Kun näin sinussa itseni — pienen, eksyneen mutta vahvan — ymmärsin, kuinka turhaan olin elänyt. Jos luet tämän — tiedä, että olet tärkein tekoni.»

Maija katsoi pitkään näitä sanoja. Ja yhtäkkiä hän ymmärsi — kun hän pelasti miehen hengen, mies pelasti hänen kohtalonsa.
Kyyneleet valuivat hänen poskilleen, mutta tällä kertaa — eivät kivusta.

Hän ymmärsi, että hänellä oli nyt paitsi menneisyys, myös tulevaisuus.

Mutta todellinen järkytys tuli, kun hän avasi kirjeen viimeisen sivun. Alhaalla, allekirjoituksen alla, oli päivämäärä…
kolme päivää ennen lentoa.

Hän oli kirjoittanut kirjeen ennen kuin Maija pelasti hänet. 😱😱😱