Kun Selina astui ensimmäistä kertaa Viktorin taloon – rikkaan leskimiehen, jota vaimon menetys oli murskannut – kaikki muuttui. Hänen yönsä, jotka olivat aiemmin olleet loputtomia ja täynnä kaksosten epätoivoista itkua, peittyivät äkkiä hiljaisuuteen. Yksikään lastenhoitaja ei ollut kestänyt näitä öitä: yksi toisensa jälkeen he lähtivät, uupuneina ja voimattomina. Mutta Selina… hän vain istuutui lattialle kehdon viereen ja alkoi hyräillä kehtolaulua. Hetkessä itku vaimeni. Tuntui kuin itse yö olisi pysähtynyt kuuntelemaan hänen ääntään.
Talo, joka verhoutui outoon hiljaisuuteen
Victorille se oli ihme. Hänen sydämensä, joka oli kovettunut surusta, värähti uudelleen. Hän katsoi, kuinka lapset nukahtivat rauhallisesti, ja ymmärsi: tämä nainen ei ollut tavallinen. Mutta mitä kätkeytyi hänen tyynen katseensa taakse? Miksi hänen sanansa tuntuivat kantavan mukanaan sanattomia salaisuuksia?
Kukaan kylässä ei tiennyt, mistä hän oli tullut. Selina ilmestyi kuin tyhjästä – ilman perhettä, ilman menneisyyttä. Hänen kykynsä rauhoittaa lapset vaikutti melkein yliluonnolliselta, kuin hän kantaisi mukanaan voimaa, jota muut eivät hallinneet.
Katse, joka herätti levottomuutta
Päivisin hän oli hiljainen, vaatimaton, lähes näkymätön. Mutta öisin… jokin muuttui. Hänen äänensä sisälsi paitsi lempeyttä myös syvää surua, ikiaikaista tuskaa, joka sai Victorin levottomaksi. Yhä useammin hän jäi kuuntelemaan.
Ja eräänä yönä, unen ja valveen rajamailla, hän kuuli sanat, joita ei olisi koskaan pitänyt kuulla:
— Teidän salaisuutenne jäävät minun luokseni… myös ne, joita isänne ei tiedä.
Ne sanat viilsivät kuin terä. Millaisia salaisuuksia vastasyntyneillä voisi olla? Ja mitä hänen karmiva lupauksensa oikein tarkoitti?
Ahdistava herääminen
Siitä hetkestä alkaen talon hiljaisuus ei enää tuntunut rauhoittavalta. Se muuttui uhkaavaksi. Victor alkoi huomata levottomuutta herättäviä yksityiskohtia: lapset tuijottivat Selinaa oudon vakavasti, ja hänen hymynsä sai toisinaan kylmän, lähes epäinhimillisen sävyn.
Kylässä huhut levisivät. Jotkut väittivät, että Selina pakeni synkkää menneisyyttä. Toiset kuiskivat, että hän oli parantaja, joka hallitsi salattuja voimia ja kykeni lumoamaan ihmisiä laulullaan.
Pelko, jota ei voi paeta
Victor yritti karistaa epäilykset. Olihan Selina juuri se, joka toi taloon järjestyksen ja rauhan. Mutta hänen sanansa salaisuuksista kaikuivat lakkaamatta mielessä. Jos jopa hän, lasten isä, ei tiennyt kaikkea – kuka sitten todella hallitsi heidän kohtaloaan?
Yöt venyivät loputtomiksi. Victor pelkäsi sulkea silmänsä, ettei kuulisi tuota kuisketta uudelleen. Ja lapset… he tuntuivat hakeutuvan yhä enemmän Selinan syliin kuin hänen omaansa.
Mitä kehtolaulun taakse kätkeytyy?
Victorissa alkoi kyteä kammottava ajatus: entä jos Selinan ilmestyminen ei ollut sattumaa? Entä jos hänen läsnäolonsa oli osa suunnitelmaa, jonka merkitystä hän ei vielä ymmärtänyt?
On olemassa ihmisiä, jotka eivät astu taloon työn tai leivän takia, vaan täyttääkseen kohtalon – kohtalon, joka on sidottu vanhoihin salaisuuksiin. Salaisuuksiin, jotka voivat murskata kaiken, mihin ihminen uskoo.
Ja nyt Victor tajusi: ne yöt, joita ennen hallitsi lasten itku, olivat muuttuneet vielä pelottavammiksi. Sillä hiljaisuus, jonka Selina toi, saattoi olla vain verho – ja sen takana piili paljon synkempi totuus.