Elämä osaa joskus viedä nuoret sielut poluille, joilta ei ole paluuta. Karina, köyhä opiskelijatar, jolla oli suuria unelmia mutta tyhjät taskut, joutui tilanteeseen, jossa hänen äänensä jäi kuulematta. Hänen vanhempansa, velkojen ja kurjuuden uuvuttamina, pakottivat hänet avioliittoon miehen kanssa, jota hän tuskin tunsi – kuusikymppisen liikemiehen, Aleksandr Petrovičin. Miehen, jonka kylmät silmät ja itsevarma olemus herättivät sekä kunnioitusta että pelkoa.

Häät ilman rakkautta

Juhlasali soi musiikista, lasit kilisivät ja vieraat nauroivat. Mutta Karina hymyili vain velvollisuudesta. Sisällä hän itki. Hän haaveili opinnoista, vapaudesta, elämästä jonka saisi valita itse. Sen sijaan hänestä tehtiin koriste, rikkaan miehen nuori vaimo.

Aleksandr tarkkaili häntä katseella, jossa oli sekä kylmyyttä että jotakin salattua. Hänelle tämä avioliitto merkitsi sopimusta ja valtaa. Karinalla se oli kultainen vankila. Vanhemmat säteilivät ylpeyttä, vakuuttuneina siitä, että nyt heidän tyttärensä tulevaisuus oli turvattu. He eivät kuulleet hänen hiljaista huutoaan.

Sanat, jotka pysäyttivät

Kun vieraat lähtivät ja valtava huvila vaipui hiljaisuuteen, Karina jäi yksin miehensä kanssa. Loisteliaassa makuuhuoneessa hän seisoi jähmettyneenä. Aleksandr astui lähemmäs, laski kylmän kätensä hänen kädelleen ja sanoi hiljaa:

«Karina… en pyydä sinulta rakkautta. Sen tiedän olevan mahdotonta ostaa. Mutta tänä yönä haluan jotakin muuta.»

Karina tunsi sydämensä hakkaavan. Mitä hän tulisi vaatimaan? Riistäisikö häneltä nuoruuden ja vapauden jo ensimmäisenä yönä?

Pyyntö, jota hän ei odottanut

Aleksandr katsoi häntä silmiin. Hänen äänensä oli vakaa, mutta siinä värisi heikkouden sävy:

«Haluan sinulta rehellisyyttä. Kerro minulle joka ilta unelmistasi, toiveistasi ja ajatuksistasi. En ole pitkään aikaan kuullut nuoruuden aitoa ääntä, en toivoa, joka ei ole laskelmoitua.»

Karina jäi sanattomaksi. Hän oli valmistautunut pahimpaan, mutta sanat olivat jotakin aivan muuta – jotakin inhimillistä ja yllättävää.

Sisäinen taistelu

Tuona yönä, silkin ja kalliiden tuoksujen keskellä, Karina tunsi sisällään ristiriidan. Ehkä hänen uusi elämänsä ei olisi pelkkää kahletta. Ehkä siinä olisi ripaus ymmärrystä? Ehkä mahdollisuus hitaaseen vapautumiseen?

Aleksandrin pyyntö sai hänet hämmentymään. Voisiko vanha mies todella antaa hänelle jotakin, mitä hän ei ollut koskaan kokenut?

Salaisuus, joka muuttaa kaiken

Mutta Aleksandrin sanojen taakse kätkeytyi jotakin paljon syvempää. Hän ei etsinyt vain rehellisyyttä. Hän kaipasi parannusta vanhaan haavaan, salaisuuteen, jota oli kantanut vuosia. Ja juuri tuo salaisuus tulisi muuttamaan Karinan kohtalon ikuisiksi ajoiksi…