![\"\"](\"https:\/\/ikuk.arminfonews.ru\/wp-content\/uploads\/2026\/03\/snapedit_1772347465498-1024x695.jpeg\")
<\/figure>\n\n\n\nSin\u00e4 y\u00f6n\u00e4 en saanut unta. Istuin ikkunan \u00e4\u00e4ress\u00e4 ja tuijotin vastap\u00e4ist\u00e4 taloa. Se oli pime\u00e4 ja hiljainen. Yritin vakuuttaa itselleni, ett\u00e4 kaikki oli vain sattumaa.<\/p>\n\n\n\n
Seuraavana aamuna vein koiran ulos. En halunnut katsoa siihen taloon, mutta katseeni nousi v\u00e4kisin.<\/p>\n\n\n\n
Ja pys\u00e4hdyin.<\/p>\n\n\n\n
Toisen kerroksen ikkunassa seisoi poika.<\/p>\n\n\n\n
Vaaleat hiukset. Hoikka hahmo. H\u00e4n katsoi suoraan minuun. Syd\u00e4meni hakkasi niin kovaa, ett\u00e4 hengitt\u00e4minen tuntui vaikealta. H\u00e4n muistutti Lucasia h\u00e4mment\u00e4v\u00e4n paljon. Sama tapa kallistaa p\u00e4\u00e4t\u00e4. Sama asento.<\/p>\n\n\n\n
Sitten h\u00e4n nosti hitaasti k\u00e4tens\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Samassa verhot vedettiin \u00e4kisti kiinni.<\/p>\n\n\n\n
Seisoin jalkak\u00e4yt\u00e4v\u00e4ll\u00e4 liikkumatta. Yritin j\u00e4rkeill\u00e4: ehk\u00e4 naapurissa asuu samanik\u00e4inen poika. Ehk\u00e4 mieleni etsii ep\u00e4toivoisesti tuttuja piirteit\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Mutta ajatus ei j\u00e4tt\u00e4nyt minua rauhaan.<\/p>\n\n\n\n
Illalla ker\u00e4sin rohkeuteni ja ylitin kadun. Talossa paloi valo. Syd\u00e4meni hakkasi, kun koputin oveen.<\/p>\n\n\n\n
Oven avasi noin nelikymppinen nainen. H\u00e4n katsoi minua kysyv\u00e4sti.<\/p>\n\n\n\n
«Anteeksi», sanoin \u00e4\u00e4ni hieman v\u00e4risten. «Onko teill\u00e4 poika? Vaaleahiuksinen, noin kahdeksanvuotias?»<\/p>\n\n\n\n
Nainen ep\u00e4r\u00f6i hetken. «On.»<\/p>\n\n\n\n
«Voisinko n\u00e4hd\u00e4 h\u00e4net?»<\/p>\n\n\n\n
H\u00e4n k\u00e4\u00e4ntyi sis\u00e4\u00e4np\u00e4in. «Markus, tule t\u00e4nne!»<\/p>\n\n\n\n
K\u00e4yt\u00e4v\u00e4st\u00e4 ilmestyi poika. H\u00e4n oli el\u00e4v\u00e4, todellinen. Ei Lucas \u2013 mutta h\u00e4mm\u00e4stytt\u00e4v\u00e4n samann\u00e4k\u00f6inen. Samat vaaleat hiukset, samantapaiset kasvonpiirteet.<\/p>\n\n\n\n
Ja sitten huomasin h\u00e4nen paitansa.<\/p>\n\n\n\n
Sininen.<\/p>\n\n\n\n
L\u00e4hes identtinen Lucasin lempipaidan kanssa.<\/p>\n\n\n\n
Hengitykseni salpautui. Yritin vakuuttaa itselleni, ett\u00e4 kyse oli julmasta sattumasta. Ett\u00e4 suru sai minut n\u00e4kem\u00e4\u00e4n yhteyksi\u00e4 siell\u00e4, miss\u00e4 niit\u00e4 ei ollut.<\/p>\n\n\n\n
«Onko teill\u00e4 kaikki hyvin?» nainen kysyi hiljaa.<\/p>\n\n\n\n
Ny\u00f6kk\u00e4sin, vaikka en ollut varma.<\/p>\n\n\n\n
Kun l\u00e4hdin, k\u00e4\u00e4nnyin viel\u00e4 kerran katsomaan. Hetken ajan minusta tuntui, ett\u00e4 Markuksen takana, k\u00e4yt\u00e4v\u00e4n h\u00e4m\u00e4r\u00e4ss\u00e4, seisoi toinen pieni hahmo.<\/p>\n\n\n\n
Vaalea.<\/p>\n\n\n\n
Hiljainen.<\/p>\n\n\n\n
Liikkumaton.<\/p>\n\n\n\n
R\u00e4p\u00e4ytin silmi\u00e4ni \u2013 ja se oli poissa.<\/p>\n\n\n\n
Sen j\u00e4lkeen en ole tiennyt, mihin uskoa. J\u00e4rkeen vai tunteeseen. Sattumaan vai johonkin selitt\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n